Deleuze ja Guattari kirjoittivat vanhoilla päivillään kirjan Mitä filosofia on? aloittaen sen jotenkin niin, että vanhana on aika puhua suunsa puhtaaksi. Antti Eskola uskaltautui uskonnollisen uskon pohdintaan vasta eläkepäivillään. Haavikko vaati Saarta kirjoittamaan kaikesta, rehellisesti.
Oletan monen teistä lukevan tai ainakin selaavan Kasvatus-lehteä. Numerossa 4/2009 on emeritusprofessori Kari Uusikylän lyhyt kirjoitus yliopistovuosistaan. Tässä siitä muutama namupala:
”Noviisin oli pakko havaita nopeasti yliopistomaailman raadollisuus, eturistiriidat ja joidenkin sairas viha potentiaalisia kilpailijoita ja toisinajattelijoita kohtaan. Kolmessa yliopistossa 35 vuotta töitä tehneenä olen nähnyt, miten ihmiset ovat kuluttaneet valtavan määrän energiaa jaksaakseen säilyä edes jotenkin terveinä pelien, juonien ja alistamisuhteiden viidakossa, jota akateemisen sivistyksen kehdoksi kutsutaan.”
”… sairaassa yhteiskunnassa työtoveri on vihollinen, koska hän voi olla etevä. Työtovereiden välit voivat olla näennäisen korrektit, mutta tosiasiassa selkään puukotukset ja kateus ovat tavallisia.”
”Oikean tahon nuoleminen kuuluu ammattitaitoon. Väitöskirjojakin tuotetaan tehokkuuden nimissä usein melkein samalla sapluunalla. Kun ohjaaja on kyllin härski ja agressiivinen, hän huolehtii suojateilleen korkean arvosanan.”
”Nykymaailmassa lyödään usein ‘alempiarvoista’ ainakin symbolisesti vasaralla päähän, jos tämä ei alistu saappaiden nuolijaksi”.
”Yliopisto-uudistus ja huippuyliopisto-hypetys kertovat enemmän kovien arvojen voittokulusta, hyvä veli ja hyvä sisar -verkostojen voimasta ja härskistä mielikuvien hyväksikäytöstä kuin siitä, että yliopistojen laatu nousisi. Puhumattakaan siitä, että henkinen ilmapiiri paranisi, työmotivaatio ja työn ilo lisääntyisivät.”
”Yliopistouudistus ja huippuyliopisto-utopiat eivät periaatteessa eroa siitä hyvien veljien kähminnästä, joka on tyrmistyttänyt meitä menneenä kesänä”.
Jokainen kehittää itselleen jonkinlaisen selviytymismekanismin. Itselläni on takana neljä yliopistoa ja jotakuinkin puolet Uusikylän työvuosista. Yhä useammin ajattelen yliopistoa ja sen laitoksia kuin Shakespearin näytelmänä. ”All the world’s a stage!”
Aika ajoin saadaan uusi kuningas tai kuningatar vanhan siirryttyä syrjään tai tultua syrjäytetyksi. Uusi etsii paikkaansa, ottaa asemansa jos ottaa, etsii lojaaleja, luo suhteita. Jakaa alaiset. Vanha hallitsija saattaa elää, ehkä juonittelee kuten nekin, jotka jälleen kerran ovat tulleet syrjäytetyiksi vallasta. Syntyy itsensä marttyyreiksi ylentäneiden piiri. Hovissa kuhisee, selkäin takana puhisee, silkit ja sametit suhisevat kaislikossa, peruukkien puuteri pöllyää. Päät putoavat, narrit nauravat. Lakeijat lipovat suosiota, kun kuullaan huhuja toisesta, nousevasta valtakunnasta.