Rauni Mollbergin Tuntemattomasta sotilaasta on jäänyt mieleen yksi erityisen vaikuttava kohtaus. Jotenkin näin sen muistan: oltaneen jo perääntymisvaiheessa, Koskela (Risto Tuorila) levähtää suonummen töppäreellä. Kauempaa sumusta lähestyy joukko tuntemattomia miehiä. Lähemmäksi tullessaan yksi erottuu näkönsä menettäneeksi Hietaseksi rätti silmillään. Ja juuri kun Hietanen kulkee Koskelan sivuitse vieressä loikoava tönäisee häntä olkapäähän ja pyytää jotain. Koskela hätkähtää, ja sanoo: “Taisin nukahtaa”. Kohtauksen vaikutus oli järkyttävä, on vieläkin. Se oli patrioottisen kuolontanssin seurausvaikutusten koko kuva.

Näin “Mollbergin Tuntemattoman” ensi-iltavuonna 1985. Olin 19-vuotias. Minusta se oli kaikella tavalla parempi kuin Laineen 30-vuotta aikaisemmin ohjaama versio. Monet tätä eivät käsittäneet, vannoivat ehkä tottumustaan Laineen työn puolesta.

Siksi kai silmä tarttui elokuvaohjaaja Klaus Härön HS:ssa (12.10.) julkaistuun kirjeeseen Rauni Mollbergille. Siinä hän kertoo katsoneensa elokuvan pääsiäisenä uudestaan. Katsominen oli hiljentänyt sodanvastaisen sanomansa ja “valtavan taiteellisen saavutuksensa ansiosta”. Härö kirjoitti Mollbergille pitävänsä hänen Tuntematontaan parhaana kotimaisena, oikeastaan maailmanluokan elokuvana.

Viimein keskiviikkona Härö sai kirjeensä kirjoitettua, kirjekuori oli valmis, mutta kotiprintteri reistaili. Sitten Mollberg kuoli, ja kirje jäi printtaamatta.

Moni kirje jää kovalevylle, moni lähettämättä, moni koskaan kirjoittamatta.