Suomen korkeakoululaitosta on kehitetty melko mielikuvituksettomasti kansainvälisten mallien mukaan kohti kovenevaa maailmanmarkkinakilpailua. Uusia koulutuspoliittisia avauksia ei ole ollut, vaan kaikki – viimeksi innovaatioyliopisto – on perusteltu kilpailukyvyn lisäämisellä tai kilpailussa mukana pysymisellä. Asemien turvaamiseksi tehdasmaiseen koulutukseen on luotu yhä uusia suojattuja käytäntöjä esimerkiksi koventamalla korkeakoulujen arviointia, vaatimalla lisää tuottavuutta ja tarkentamalla tutkintojen mittaamista. EU:n koulutuspolitiikka on lisännyt tähän yhden uuden byrokraattisen renkaan.

Massamuotoinen korkeakoulutusjärjestelmäajattelu palveli tarkoitustaan pitkälle 1960-lukua, kun kansallisvaltiopohjaisen hyvinvointijärjestelmän rakennustyö oli kesken. Nykyisin kansalliset korkeakoulujärjestelmät ja niiden raskaat poliittishallinnolliset ohjausmekanismit ottavat enemmän kuin antavat eivätkä vastaa sitä todellisuutta, jonka hallinnasta niillä kuvitellaan kamppailtavan. Ne ovat häviämässä ‘elintilakamppailun’ kuin dinosaurukset, ja niiden tilalle on kasvamassa kevytrakenteisten oppimisverkostojen maailma.

Lukuisat tutkijat ja opiskelijat eivät enää tosiasiallisesti elä ‘dinosaurusten aikaa’ vaikka saattavatkin elää ja saada toimeentulonsa osana kansallista korkeakoulutuskoneistoa. Tiedostaen nykyjärjestelmän ja todellisuuden epäsuhdan he ovat mukana alansa verkostoissa. Tärkein viiteryhmä ei useinkaan löydy omalta laitokselta tai tutkimuksen huippuyksiköstä, vaan tietoverkkojen näkymättömästä yliopistosta (invisible college). Ja tämä mukana oleminen ja yhdessä toimiminen saattaa olla myös erillisen oppiainelaitoksen hyvän tai huonon menestyksen salaisuus.

Tähän asti verkostoituminen on ollut lähinnä ammattiryhmittäistä ja erilliskysymyksiin keskittynyttä. Tällaisen erityisverkottumisen rinnalle on etenkin Wikipedian kehitystyön tuloksena syntynyt yleisverkottumista: entistä näkyvämpiä “kollektiivisen älyn” ja yhteistoiminnallisen oppimisen muotoja. Lupaavalta vaikuttaa Wikiversity erikielisine versioineen. Suomeksi on olemassa Teemu Leinosen kätilöimä beta-versio.

Wikiversityn, suomeksi wikiopiston, toiminta perustuu teknisesti wikiin eli kaikille avoimeen ja muokattavissa olevaan tiedonhallintajärjestelmään, joka mahdollistaa monimuotoisen yhteistyöhön perustuvan opiskelun ja oppimisen. Perinteisen ohjelmoidun opiskelun, opinto- ja lukupiirien sekä yksinopiskeltavien aiheiden lisäksi opiskelijat voisivat yhdessä opettajan ja kurssin vetäjän kanssa päättää kurssien, seminaarien ja konferenssien sisällöistä ja tavoitteista. Wikiopistoa on hahmoteltu myös jonain muuna kuin pelkkänä uutena yliopistona; se panee miettimään kasvatuksen ja koulutuksen yhteiskunnallisia perustehtäviä. Mitä ne ovat? Miksi ne ovat? Kenelle ne ovat?

Lähitulevaisuudessa tai edes keskipitkällä tähtäimellä ei ole luultavaa, että Wikiopistot korvaisivat kansalliset korkeakoulut, mutta tähän suuntaan kuitenkin liikutaan. Kysymys on siitä, kuinka kansallisesti suojattu saadaan hedelmällisesti yhdistettyä kansainvälisesti avoimien systeemien kanssa. Joka tapauksessa tämä vaatii koulutukselle asetetuista lyhytnäköisistä voitonpyyteistä luopumista. Sellaiset suomalaisen korkeakoulutuksen nykyiset kehittämissanat kuin kilpailu, laatu ja arviointi olisikin nopeasti korvattava monimuotoisuudella, vapaudella, saatavuudella ja osallistumisella. Kansallista korkeakoulurakennetta ei ole pönkitettävä parsimalla vanhasta uutta, vaan liittouduttava laadullisesti uuden kanssa. Kansa- ja ihmiskunnan ongelmien ratkaiseminen edellyttää yhteistyötä, ei rajoittamista.

Ks. lisäksi: Leinonen, Teemu, Vadén, Tere & Suoranta, Juha: Wikiversity: Free education and free school?