Voi Jeesus

Pitkäperjantai on englanniksi ’good friday’. Katolinen ensyklopedia kertoo englanninkielisen ilmaisun alkuperän olevan epäselvän. Jotkut väittävät ‘hyvän’ johtuvan sanasta Jumala (God, good). Toiset sanovat nimityksen olevan lainaa saksan kielestä (Gute Freitag). Jossain päin maailmaa, kuten Tanskassa, päivää kutsutaan myös pitkäksiperjantaiksi, tietää sanakirja.

Pitkäperjantai on mitä ihanin päivä populismille. Ja tämän pitkänperjantain aamuna opin lehdestä, että Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuon päiväpalkka on 39000 euroa. Se on huipulla olevan NHL-jääkiekkoilijan palkka päivän työstä kaukalossa, ja suunnilleen sama kuin Rubens Barrichellon, muttei lähelläkään Räikköstä (110000 euroa/pv).

Mutta kevät etenee, vaikka vielä on kylmää ja ahavoi. Linnut laulavat jo varhain, alkaneessa kevätmuutossa lapsia kuolee taas paljon nälkään.

Kirjailija Väinö Kirstinä (1936–2007) kirjoittaa teoksessaan Puutarhassa (2003) muun muassa seuraavan ihmeellisen lauseen: ”Rakkaus ja ihailu sellaista kohtaan, minkä koen olevan itseäni suurempaa, voisi olla ensi askeleitani tiellä kohti nöyryyttä”. – Kuinkahan osaisin nöyrästi sovittaa tämän asiayhteydestä ottamani lauseen Kallasvuon ja hänen kaltaistensa itseäni suurempien yhteyteen? Rakastaa ja ihailla.

No, ymmärrettäköön ainakin seuraava virke kaikilla sen ansaitsemilla metaforiikan tasoilla: ”Yhdellä on hallussaan iso peritty maalaistalo, sen rakennukset ja hiukan maata, toisella vaatimaton laudasta kyhätty maja keskellä mäntymetsää”.

Kuka kontrolloisi Controlleria?

”Fordistinen talous” perustui liukuhihnaan ja työn osittamiseen sekä tavaroiden massamuotoiseen tuottamiseen. Näin tavaroiden hinta saatiin T-mallin Fordin tapaan painettua niin alas, että lopulta melkein kaikilla vaurastuvien länsimaiden asukkailla oli käytössään itse tehtyjen ohella kaupasta ostettuja tavaroita. Tämän mallin mukaan on järjestetty myös nykyinen koulu oppiainejakoineen ja määrämuotoisine ja -pituisine koulupäivineen, joilla oppilasjoukkoa hallitaan hallitsemaan itseään myöhemmin työllisenä, työttömänä jne. ”Postfordistinen talous” toimii eri tavoin. Siinä tärkeää on jatkuva hereillä oleminen ja valmiustila, kaikkialta tulvivan informaation ”lukutaito”, forward-näppäin, verkottuminen, linkittyminen ja liike. Näyttäytyminen on osa työtä samoin kuin näytteleminen; esitys ja esittäjä sulautuvat toisiinsa. Asiat – tuotteet – pitää saada näyttämään joltain; sillä miten ne todella ovat, ei juurikaan ole väliä, sillä kysymys on aineettomista tuotteista. Digitaalisin esityksin vahvistetaan uskoa, mielikuvia, merkityksiä johonkin näkymättömään, jotta voidaan rahastaa. Postfordismi tuottaa omia luonnetyyppejään: joka paikan höyliä, säntäilijöitä ja verkottujia, jotka eivät tahdo pysyä paikallaan edes työn ulkopuolella. Sätkyinen työ vaatii vastinparikseen elämyksellisen arkipäivän: yökerhon, extreme-lajin, hiihtokeskuksen, loman siellä ja täällä, 1000 minuuttia puheaikaa. Toisaalta edes media-alan työpaikoissa ei aina ymmärretä ”uuden tyypin” työntekijöiden arvoa. Vallitsee vanha fordistinen kuri, aivan turhaan: uuden tyypin työntekijä latistetaan huomaamatta hänen arvoaan huomiotalouden elävänä mainoksena. Yliopistotyöntekijät elävät kummallisessa välitilassa. Fordistinen järjestelmä jyskyttää maisterin- ja tohtorintutkintoja kuin puolalaislokomotiivin höyrypuuskutin, jonka tulipesään veturinkuljettaja Valtio syytää opiskelija-ainesta moottorin hyötysuhteen heiketessä. Samalla se kehittää ties mistä syystä – työn tehostaminen, läpinäkyvyys rahoittajille, silkka sadismi … – yhä uusia kontrollijärjestelmiä, viimeisimpänä tämän ihmeellisen työn kohdentamissysteemin, jonka valtion controller (kyllä, tällainen on olemassa) on määrännyt. Toisaalta yliopistoproletariaatti jakaa postfordismiin sisältyvän ”kognitiivisen käänteen” tietyt piirteet: työn ympärivuorokautisuuden ja elämäntapaluonteen, jatkuvasti kasvavan informaatiotulvan hallinnan, joustavuuden, globaalin verkottumisen, kiristyvät tehokkuusvaatimukset, älyn yhteistyön, jatkuvat neuvottelut. Työ ja sen kontrolli ja hallinta eivät kohtaa nykyisessä työelämässä, josta on monin osin kadonnut oikeudenmukaisen ja hyveellisen elämän lisäämiseen tähtäävä tarkoitus ja päämäärä.

Hei, älkää tappako viestintuojaa!

Teatteriohjaaja Kristian Smeds on isänmaanpetturi, joka vääristelee totuutta räävittömällä tulkinnallaan Tuntemattomasta sotilaasta. Samaan sarjaan kuuluu elokuvantekijä Katariina Lillqvist, jonka animaation Uralin perhonen kenraali Hekuli Hägglund tuomitsee hyvää suomalaista tappamisen perinnettä loukkaavaksi. Kuvataiteilija Ulla Karttusen teos Neitsythuorakirkko takavarikoidaan näyttelyn avajaisvieraan ilmiannosta ja poliisi kuulustelee taiteilijaa lapsipornovihjausten perusteella. Hänen tietokoneensa ja muut työvälineensä takavarikoidaan (aattelepa kirjoitustyöläinen tätä ite). – On kaikkivaltiaan ihme, ettei taiteilija Mimosa Pale saanut pitkin Helsingin katuja raahatusta porttikongin kokoisesta vitustaan eli teoksestaan Mobile Female Monument säädyttömyyssyytettä, vaan Vuoden Esteettinen teko-palkinnon.

Smedsin, Lillqvistin ja Karttusen taiteelliset teokset tuomitaan näkemättä niitä, kiitos päivittäistä täkykalaa kyttäävän sanomalehdistön. Koukkuun tarttuvat kärkipäässä sellaiset älyn insinöörit kuin Matti Kanerva ja Ilkka Vanhanen. “No one loves the messenger who brings bad news”. Tietenkään kukaan ei rakasta huonot uutiset välittävää viestintuojaa. Hänestä tehdään syntipukki jollekin sellaiselle, jota itsessä tai kulttuurissa ei huomata, tai haluta myöntää todeksi. Mutta mikä tämä jokin meissä ja kulttuurissamme on? Lue taiteilijoiden vastaukset:

Ulla Karttunen: Verkossa lapsista tehdään pornon jauhelihaa

Katariina Lillqvist: Tiukalle nyöritetty tasavalta eli kuinka kenraali pillastui kentaurille

Katariina Lillqvistin haastattelu

Kansallisteatterin Tuntemattoman sotilaan blogi

Mihin on katoamassa kulttuurin ja taiteen ‘lukutaito’, vai oliko sitä koskaan olemassakaan? Eletään kummallisia aikoja, kun taiteen rajoja vedetään ulkoapäin, politiikasta, sisältöjä näkemättä, tajuamatta. Eikö taiteen pitänyt olla alue, jossa oli mahdollista ja piti esittää muilla yhteiskunnan alueilla vaietut kysymykset?