Maa kuplii ja pulppuaa

Pitäisi käsittää valtion muuttuneen kapitalismin suojeluorganisaatioksi valtiolle tyypillisine välineineen: väkivaltakoneistoineen ja koulutuksineen. Valtion tavoitteena on lisätä pääoman lisäarvoa, suojella pääomapiirejä ja meitä niihin kuvittelevia, pääsyä odottavia, toivovia. Valtio esittää pääomansuojeluohjelmansa voivottelemalla, kuinka suomalaiset tulevat maailman vanhimpina työelämään ja poistuvat sieltä maailman nuorimpina. Hui! Mutta eikö näin juuri pitänyt olla? Miksi pitäisi raataa, jos raadannan palkka valuu muualle eikä päättömällä työllä ainakaan lisää onnensa hetkiä tai edes elämänsä siedettävyyttä? Traagisinta on, että missään kohdassa – työelämän välissä, ulkopuolella tai sitä ennen – ei ehditä elää. Koulutusputki varhaiskasvatuksesta korkea-asteelle varmistaa, ettei suomalaisella ole mahdollisuutta vapautua kapitalistisen valtion helvetillisestä myllystä. Sosialisaatiopaine on niin valtava, että vain nyrkillinen nuorista oppii ajattelemaan oikein, eli kysymään, ihmettelemään, nauramaan, kritisoimaan. Olemaan hetkittäin onnellisia pelkästä hengittelystä. Kohta maa jo ritisee, kuplii ja pulppuaa.

Uusi yliopistolakibarbaria tai sivistys

Vihreitä on monesti pidetty jonkinlaisena vaa’ankielipuolueena isojen välissä. Yliopistolain käsittelyssä ja mahdollisessa läpimenossa vaa’ankieli on kuitenkin Suomen Keskusta, sekä edustuksellisesti että aatteellisesti. Keskustalainen politiikka ja keskustalaisuus olivat synnyttämässä Suomea kansallisine perinteineen, kansanvalistuksineen ja kansanvaltaiseen demokraattiseen kehitykseen perustuvine sivistys-käsitteineen. Tälle pohjalle rakennettiin myös suomalainen hajautettu yliopistolaitos. Keskustalaiset ovat käsittäneet liikkeensä enemmäksi kuin poliittiseksi puolueeksi: ”se on ihmisyyttä ja sen kehitystarvetta ilmentävä, hyvän ihmisen ja kunnon kansalaisen ihannetta ylläpitävä aatteellinen yhteisö” (Volanen 2008, 197). Monet suomalaiset jakavat tämän idean, jossa ihmisyys ja sivistys eivät ole kouluissa tuotettavia ja markkinoilla myytäviä välinearvoisia tavaroita. Keskustalaisen perinteen filosofisten juurten pohdiskelijat, kuten valtiosihteeri Risto Volanen, ovat havainneet puhtaan taloushyödyn aikakauden olevan ohi. Kirjassaan Ihmisyyden paluu (2008) Volanen sanoo Aaltoyliopiston merkinneen tämän ajanjakson huipentumaa. Taloudellisteknisten tavoitteiden ohjaaman yliopiston perustaminen nähtiin Keskustan piirissä välttämättömäksi toimenpiteeksi, jotta kansallinen yritys- ja muu osaaminen voitaisiin säilyttää Suomessa. Samalla kuitenkin myönnetään sivistyksen aseman horjuneen Suomen koulutusjärjestelmässä. ”Kansakunta mittaa menestystään panostuksina innovaatioihin, mutta humanistinen tutkimus ja kulttuuri jäävät vähemmälle huomiolle”, kirjoittaa Volanen ja tähyilee tulevaisuutta, ”modernin reformaatiota”: ”Olkoon siis humanistinen kulttuuri ja tutkimus – seitsemän vapaata taidetta ja historia – koulun ja koko tutkimusjärjestelmän seuraava suuri nousuala”. Yliopistolain uudistaminen vanhan taloususkon hengessä voi olla keskustalaisille kansanedustajille hankala paikka, tai ainakin sen pitäisi olla, mikäli he muistavat aateperinteensä kansallissivistyksellisen velvoituksen ja, mikä vielä tärkeämpää, ymmärtävät taloudellisen voitontavoittelun puhurin menettäneen voimansa sitä perustavamman sivistysaatteen tieltä.

Insinöörit vapaiksi!

Tämän maan insinöörien ja kansantalouden kannalta HS:n (1.2.) uutisoimat Nokian lähtemisaikeet ovat parasta, mitä olemme pitkään aikaan kuulleet. Nokiahan uhkasi viedä mukanaan 1,3 miljardin euron verotuotot ja 16 000 työpaikkaa, mutta jätti kertomatta, mitä saisimme tilalle.

Käytännössä Nokia on riistänyt työntekijöitään epäinhimillisillä työolosuhteilla ja köyhdyttänyt heidän ammattitaitonsa. Korkeasti koulutettujen insinöörien luovuus on tukahtunut yksialaisen korporaation puristuksessa. Työpaikat kenties lähtisivät, mutta ihmiset ja heidän tietonsa ja taitonsa jäisivät. Lähtemällä Nokia vapauttaisi monenlaista osaamista, joka poikisi paitsi uutta pienyrittäjyyden kirjoa, lisäisi myös hyvinvointia parantamalla työn mielekkyyttä ja paikallista vaikuttavuutta. Ja mitä ”menetettyihin” verotuottoihin tulee, Nokia on vienyt lisäarvona ihmisten työvoiman tuottavuudesta: ilman Nokiaa ja sen osakkeenomistajia työvoiman todellinen tuottavuus lisääntyisi.

Korporaatio tuottaa oman olemisen tapansa opettaen alamaisuuteen ja hierarkisuuteen, yhdenmukaisuuteen ja siihen, miten elämä voidaan laskea rahassa. Tästä noidankehästä Nokian lähtö osaltaan auttaisi pois. Sitä paitsi ”Suomi” on antanut Nokialle paljon enemmän kuin se on koulutetuista ja sopuisista työntekijöistä maksanut.

Insinöörit, tulkaa ulos sieltä.

Antti Salminen – Juha Suoranta

Kevään merkkejä

“Jo viisivuotiaana tiesin, miten tämä maailma toimii: rehellisyys perii ainoastaan poltetun maan. Alle löin kiilaa estämään toivottomuuden tunteen mutavyöryn. Joka aamun kylmä uutispuuro on isku kasvoihin; tunne siitä, että sytytyslanka palaa, ja itse vain puhallan liekkeihin. Ja joinain päivinä on ilmassa selviä kevään merkkejä: syksyn lehdet paljastuvat maatuneina, hallitukset kaatuneina. kolmetoistavuotiaana pelin henki on selvä: hyeenalauman nauru tekee puremia kipeämpää. ei kestä kiittää, ei ole tapana anella, haavat on nuoltava piilossa. Ojennettu käsi tarjoaa iskua kasvoihin. Välillä oli toki purtava takaisin tietääkseni, seisoinko vai makasin. Ja joinain aamuina huomaan sen, mitä muut eivät nää: järvestä on lopultakin lähtenyt jää. ne ovat selviä kevään merkkejä.” – Abduktio; ja sanoihin kuuluva biisi tästä

Hallintofuturismista

”Helmikuun 2009 aikana estetään SoleCRIS-järjestelmään tallentaminen ainakin vuoden 2008 julkaisujen, vierailujen ja kv. konferenssien osalta. Neuvottelemme vielä toimittajan kanssa lukittumisen erilaisista toteuttamistavoista, mutta varmaa on se, että tallentamisen esto tehdään jollakin tavalla,” kirjoittaa yliopiston suunnitteluyksikön suunnittelusihteeri, ystävällisesti, ohjeita kai noudattaen. Kollegani kommentoi verekseltään: ”Tässä päiväkäskyssä oli pienoiskoossa, sanoisinko peräti fraktaalisesti, tiivistetty se, mitä Tuleva yliopisto-pamfletissa kutsutaan hallintofuturismiksi”. Kenen kanssa yliopistossa neuvotellaan, kenen ehdoilla tätä työtä tehdään, mitä yliopisto tänään on? Ja ennen muuta, ketä tällainen palvelee? Miksei me laiteta samalla yliopiston ovia munalukoilla lukkoon? Kun hallinnon epäluottamus kasvaa potentiaalisesti, on aika miettiä yliopisto uusiksi. – Laitoin asiasta kommenttia muutamille tutkijatovereille, yliopiston johdolle ja tiedehallinnon edustajille, ja sain tällaisia vastauksia:

”Kuulostaa niin älyttömältä, että voisi epäillä vaatimuksen tulevan yliopiston ulkopuolelta. Tietotekniikan tärkeimmäksi tehtäväksi näyttää tulleen kontrolloinnin teeskentely.” ”Yritän ottaa selvää, mikä tässä nyt oikein on takana.” ”En ole käyttänyt näitä hienoja järjestelmiä niiden nöyryyttävän funktion vuoksi.” ”Hallinnon tehtävänä pitäisi olla työntekijöiden auttaminen. Lakiuudistuksen myötä yliopistossa valta siirtyy virkamiehiltä akateemiselle yhteisölle – ainakin jos se niin haluaa. Akateeminen yhteistö voi myös yrittää jatkaa kuten nyt, toimien ikäänkuin laki ei muuttuisikaan ja jättäen vallan hallintoon. Tätä itse pelkään. En … ymmärrä, miksi helmikuussa viime vuoden tietoja ei saisi tuonne järjestelmään tallentaa. Ei kai sellaista syytä voi olla. Tilastot tietysti ajetaan jossain vaiheessa, mutta entä sitten? Lisäksi kun ohjelmistojen teko on vaikeaa ja kallista, niin on vaikea ymmärtää, miksi ne resurssit käytetään mokoman lukituksen toteuttamiseen. Jos olisin tuo ohjelmistotoimittaja, niin en varmaan tietäisi, pitäisikö itkeä vai nauraa…” ”Tuo sama muotoilu osui omaankin silmääni, ihmettelin sitä suuresti. Huolihan oli, että julkaisujen määrä on laskenut kaikilla laitoksilla. Kysyä tietenkin voi, että onko tosiaan julkaisujen määrä vähentynyt (vaikkapa gradusuman ja työnajanseurantaan käytetyn ajan takia) vaiko uuteen järjestelmään tallennettujen julkaisujen määrä.”

Kukaan meistä ei tiedä, mistä nämä järjestelmät, määräykset jne. tulivat. Kukaan edes johtoportaassa ei seiso niiden takana… Siinä ne kuitenkin ovat edessämme, vaikkemme niitä toivoneet. Mutta kun nyt on helmikuu ja lunta, niin ”jalka potkee, suksi notkee, sujuilevi sukkelaan, jalkaa-aa potkee suksi notkee suu-jui-lee-viii suu-uu-ukkelaan!”