Katselen vettävaluvia lapsia sadepuvuissaan leikkipuiston hiekkakasassa Koskipuiston Cumuluksen ikkunasta, varusteinani lukemista ja viinaksia. Kotiin ei ole menemistä, siellä ovat muukalaiset vieraalta maalta. Illalla filosofi kysyy mukaansa vertaistensa joukkoon, ja päätän lähteä.
Juhannustalossa nautimme pöydän antimista ja sielukkaasta seurasta, saunomme. Puolilta öin ajamme Rönnin kuraiselle lavalle keskikesän jortsuihin, jossa innostun tanssimaan saaden tamperelaiseksi esittäytyvältä kaunottarelta pikaisen oppitunnin tangon taikaan. Valssi ja foxi sujuvat jotenkin, ja kun orkesteri vaihtaa lattareihin, taidan viedä jo minäkin. Tanssimme useamman kierroksen – vastoin sääntöjä päätellen vuoroaan odottavien miesten ilmeistä. Lopuksi saan tanssittaa myös pitojen nuorta neitoa.
Paluumatkalla pieni seurue on vaitonainen, Radio Suomi soi, sade piiskoo lasiin. Matka päättyy radiotoimittajan kertoessa uskomuksesta, jonka mukaan juokseminen juhannusyönä kolmesti talon ympäri alastomana saa aikaan jotain, – jotain mitä kukaan meistä ei enää kuule; on siis varmistettava ettei taika karkaa.
