Yliopistot uusiksi

Yleisradion uutistoimitus kysyi yliopistojen hallitusten ulkopuolisilta jäseniltä muun muassa nykyisten yliopiston määrästä. Kysymys jakoi vastaajien mielipiteet. Puolet katsoi yliopistoja olevan liikaa, joten mitä tehdä? Jotkut painottivat alueellista tasa-arvoa yliopistojen vähentämisen sijaan. Toiset korostivat hallinnollisen yhteistyön lisäämistä, mutteivät kannattaneet yliopistojen karsimista, vaikka sivutoimipisteitä voisikin lopettaa. Jotkut ajattelivat heikoimpien sortuvan ajan myötä. – Vastasikohan kukaan, että näin on hyvä?

Suomessa on 20 yliopistoa ja korkeakoulua sekä 26 ammattikorkeakoulua. Vertailun vuoksi voisi katsoa Atlanttin taakse, Minnesotan osavaltioon Yhdysvaltoihin, jossa asuu jokseenkin saman verran ihmisiä kuin Suomessa, eli noin 5,2 miljoonaa.

Osavaltion suurin ja maineikkain yliopisto on Minnesotan yliopisto, jolla on Minneapolisin pääkampuksen lisäksi neljä kampusta ympäri osavaltion. Tämän ohella osavaltiossa on seitsemän monialaisen valtioyliopiston ja 25 yksialayliopiston (college) muodostama verkosto (Minnesota State Colleges and Universities System). Näiden lisäksi ovat yksityiset yksi- ja monialaiset yliopistot (28 kpl) sekä kahdeksan kaupalliseen toimintaan suuntautunutta (for profit) yliopistoa. Yhteensä Suomen kokoisessa Minnesotassa on siis 69 korkea-asteen oppilaitosta. Se on 69 / 46 = 1,5 kertaa se, mitä Suomessa.

Tällainen vertailu on tietenkin monella tavalla ongelmallinen, ei vähiten talousnäkökulmasta, mutta jonkin käsityksen siitä saa pelkästään sen perusteella, että väestöpohja on saman kokoinen.

Ehdotan Suomeen seuraavaa rakenteellista ja hallinnollista yliopistouudistusta (sisällölliset tieteenala- ja tutkimuspainotukset, uudet tiedekuntakonstellaatiot yms., joita niitäkin tarvitaan, kuulukoot yliopistojen itsensä päätettäviin asioihin). Ammattikorkeakoulut eivät kuulu tähän ehdotukseen. Niitä voidaan yhdistää samalla tavalla, tai harkita ottamista yliopistojen yhteyteen.

Suomessa on kuusi monialayliopistoa ja yksi yhden alan yliopisto: Helsingin yliopiston, Aalto yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston lisäksi ovat Länsi-Suomen yliopisto (Turun yliopisto, Vaasan yliopisto, Åbo Akademi), Allianssiyliopisto eli Keski-Suomen yliopisto (Jyväskylän yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, Tampereen yliopisto) ja Pohjois-Suomen yliopisto (Lapin yliopisto, Oulun yliopisto). Näiden lisäksi on Taiteiden yliopisto (Kuvataideakatemia, Sibelius Akatemia, Teatterikorkeakoulu). Muutama jäljelle jäävä yksikkö sijoitetaan lähiperiaatteella pääyliopistojen yhteyteen.

Tällaisessa rakenneuudistuksessa ei kannata jäädä odottelemaan yliopistojen kannanmuodostusta, sillä sitä ei koskaan tule. Opetusministeriössä on vain tehtävä.

Nasaretin leijona ja Jacasser

”Maapallon elämä on vakavasti uhattuna globaalin kapitalismin takia. Tämä totalitaarinen rahan ja vahvojen valtaa ajava järjestelmä on luonut heitteillejätön ja välinpitämättömyyden kulttuurin. Syntiä ei ole enää se, että teet väärin lähimmäistä kohtaan, vaan se, että haittaat voiton maksimointia, pääoman kasautumista harvoille ja valituille.” Kuka tälläisia kirjoittaa?

”Jeesuksen toiminta ei kohdistunut pelkästään armon ja anteeksiantamuksen välittämiseen, vaan riistävän ja alistavan todellisuuden muuttamiseen. Jeesusta ei surmattu, koska hänen väitettiin pitävän itseään Jumalan poikana, vaan koska hän hyökkäsi köyhiä sortavan eliitin taloudellisia etuja ja yhteiskunnallista valta-asemaa ylläpitävää temppelilaitosta vastaan.” Kuka näin todistaa?

”Saadakseen vallanpitäjien suosion kirkon johtajien on ollut pakko kesyttää kapinallinen Kristus ja korostaa hänen vaarattomia ominaisuuksiaan. Nasaretin Leijonasta on tehty pyhäkoulujen harmiton lammaspaimen.” Kuka näin kehtaa väittää?

”Kirkon on politisoiduttava. Pappien on lopetettava kristityn sisäiseen elämään keskittyvä psykopaapatus ja saarnattava rohkeasti poliittista evankeliumia. Piispojen pitää ottaa voimakkaammin kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Jumalanpalveluselämän keskipisteenä on oltava yhteiskunnallinen todellisuus. Seurakuntien tulee tehdä yhteistyötä oikeudenmukaista maailmaa ajavien kansalaisliikkeiden kanssa.” Kuka kumma näin julistaa?

Hän on minun miehiäni: seurakuntapappi Kai Sadinmaa. Niin kuin Jacasser, jonka uutta kirjaa kävin päivänä muutamana juhlistamassa, muiden ihanien kanssa, kuten Jacasser sanoi, ja opastaa: ”Keski-ikäisenä Jacasser ei ollut koskaan oikeassa, myönsi ja myönsi, parhaana päivänä luopui vallasta kuin syntyperäänsä epäilevä prinssi jonka valo siksi kiirii läpi puolen valtakunnan. Mikään ei ollut mahdotonta; yletön luovuttaminen, toistuva erehtyminen, takailu jonossa.”

Haihtua, muttei hävitä

Mikä on auttamisen logiikka? Mikä ”pakottaa” auttamaan hädässä olevaa? Pelaamaan pelin loppuun asti? Katsomaan viimeisen kortin? Kun juna on lähtenyt, siitä on vaikea hypätä pois, vaikka tahtoisi. Toiminnalla on oma moraalinen kulkusuuntansa. Sen mukaista ei ole ajatella auttavansa tänään ja unohtavansa huomenna. Auttamisen yhteydessä tapahtuvan vuorovaikutuksen tihetessä kahden ihmisen keskinäiset tunnesiteet yleensä lisääntyvät, mutta vuorovaikutuksen ohetessa ne eivät välttämättä vähene tai pyyhkiydy pois. Käy kuten Antti Eskolan kertomassa esimerkissä: ”Kun myrsky yltyy, puita kaatuu metsässä yhä enemmän, mutta kun myrsky laantuu, puut eivät suinkaan nouse takaisin juurilleen”.

Moraalinen kanssakäyminen, jollaiseksi lasken erilaisten auttamissuhteiden lisäksi tietynlaisen rakkaussuhteen, jossa sydämessään tietää toisen olevan ainoan oikean, jättää aina jäljen, joka ei lähde pois, vaikka suhde lakkaisi olemasta. Jälki voi ajan myötä kylläkin ikään kuin haalistua, mutta koskaan se ei häviä, vaikka niin ehkä tahtoisi joskus käyvän. ”Haihtua muttei hävitä”; miten hirveä, miten lohdullinen ajatus. Ajan funktiona moraalisen vuorovaikutuksen jättämä jälki painuu tunnemaailman pintakerroksista syvemmälle ihmisen sisään, etsii itselleen paikan jostain moraalitajunnan tiedostamattomasta sopukasta, tietoisen arkiminän takaa, ja toisinaan lähettää muistutuksen olemassaolostaan.