Kuukausittainen arkisto:joulukuu 2009

Ongelma armossa ja laissa

Tampereen Annikinkadun iltabasaarissa julisti eilen lauantaina sanataiteilija Risto Ahti joulurauhan, jonka kuulee tästä. Runoilija puhui näin:

”Olen hyvin otettu siitä, että saan pitää tämmöisen pienen puheen koska mua on pienestä pitäen harmittanut Turun joulurauhan julistus, jossa kylläkin mainitaan syvä armorikkaus, mutta melkein heti uhataan kaksinkertaisilla rangaistuksilla niitä, jotka rikkoo sen rauhan. Meillä on ongelma armossa ja laissa.

Mää itse pidän joulua tällä hetkellä en minään Vapahtajan tai Jumalan syntymäjuhlana, vaan muistutuksena siitä, että on olemassa Ihminen.

Ja minun mielestäni jotkut opettajat, jotkut mestarit on tuonut sen ihmisen ajatuksen aika hurjalle tasolle. Ehkäpä sillä tavalla kaikkein selkeimmin, että Lain täydellisyyttä ei voida ylläpitää millään muulla kuin armon ja anteeksiantamisen ehdottomalla täyteydellä. Nää kaks liittyy toisiinsa saumattomasti.

Sitten vielä pieni ajatuksenpoikanen joka liittyy tähän henkeen mikä täällä tänään vallitsee. On yllättävää että ihmiset tulee maailmaan etsimään itselleen hyvää sen sijaan että tulisivat sitä tekemään ja synnyttämään kaikilla mahdollisilla tavoilla; maailmaan, joka ei välttämättä ole kaikkein helpoin planeetta maailmankaikkeudessa.

Toivon että jaksatte tehdä hyvää sen sijaan että sitä itsellenne ainoastaan hakisitte. Hyvää joulua kaikille, ja rauhaa.”

10 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Itsenäisyyspäivän kuva

On aika avata adventtikalenterin seitsemäs luukku. Kuka muistaa itsenäisyyspäivän 2006? Niin, me kaikki eikä kukaan. Muistin virkistämiseksi kuva-arvoitus: mitä videokuva esittää (kohdassa 0:05 alkaa tapahtua)?

a) Veteraanivanhuksen lihaa, joka imaisi itsensä panssarivaunun teräkseen ilman, että kuohulasi kädessämme värähti. Jos vastauksesi on a, paina tästä.

b) Sen tähdentämistä, että tärkeintä itsenäisyyspöhön ymmärtämiseksi on ryhtyä lapioimaan sotahurman isänmaallista kuonakasaa ja käsittää veteraanien muistoksi kutsuttu patrioottinen kuolontanssi rikokseksi ihmisyyttä vastaan. Jos vastaat b, paina tästä.

c) Veteraania, joka jätti rivin. Sen sijaan, että hän olisi kääntänyt selkänsä lähestyvälle panssarivaunulle, hän käveli ripein askelin sen alle. Asettuessaan paraatin liikesuuntaa vastaan, hän rikkoi katsojan ja esiintyjän välisen ennalta annetun asetelman. Hän teki kehostaan spektaakkelin räjäyttävän miinan, joka pysäytti hetkeksi koko paraatin ja sen visuaalisen järjestyksen. Jos päätät vastata c, paina tästä.

d) Jotain muuta. Jos vastauksesi on d, paina tästä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized