Mona-Liisa, rakkaudella

Otsikko on Jussi Kylätaskun [linkki] romaanin, tai balladin, nimi (ja kuva hänen edellisen romaaninsa kannesta). Ja Jussi Kylätasku, tai romaanin Jalmari Pussitalo, on maannut jo jonkun vuoden menneenä kaluna. Mona-Liisa on odotellut pitkään selkäpuoli ylöspäin makuuhuoneessani, jäänyt minulta moneen kertaan kesken. Ei huonouttaan, talven mittaan on vain ollut ja tullut kaikkea muuta, jälleen kerran. Nyt lupaan lukea sen vapuksi loppuun, aloittaa alusta, avainromaanina. Kollegani Kari E. Nurmi, isäni ikäinen, kirjoittaa Kylätaskulle omistetulla nettisivulla: “Kun luin kirjan ensimmäisen arvostelun Hesarista, meinasin pudota tuolilta. Voihan … sehän kirjoittaa minusta”. Muistan hänen kertoneen asiasta viitteellisesti joskus aiemminkin, ehkä se oli Kirsi-Marjan karonkassa, en muista. Luen hänet siis romaanihenkilö Kai Palmuksi, joka kuvaa Mona-Liisassa 60- ja 70-luvut luonutta sukupolveaan muun muassa näin:

“Elintaso tuli lännestä, aatteet idästä, ja molemmat väännettiin irvikuvakseen. Enää ei vapaus vaatinut vastuuta, vaan vastuuttomuus vapautta. Ei pakkovaltaa! Nuori voima tunki paistin syötyään luun vanhan vallan kurkkuun. Maassa jonka vapaus oli isien verellä lunastettu virittivät pojat uuden virren: Talvisota-Rock! Olut vapaaksi, pilveä Yliopiston apteekista opintokirjan esittäjälle, perheen pienimmille äänioikeus ja ilmainen abortti, että viikkorahat säästyisivät Vietnamille. YK:n peruskirja oli saatettava välittömästi voimaan, tietenkin ajanmukaisesti pippuroituna: kullakin yksilöllä oli oikeus elää työtätekevän poroporvariston kustannuksella, ellei haluttanut ‘palvella sikojen ruokalassa’. Sydänveritulppa-Rock! Osamaksu-Rock! Porvarilliseen hegemoniaan ja professorivaltaan murrettiin aukko valtaamalla ylioppilastalo ja kaljakellari. Savupommin katkuun sekoittui hasiksenkäry ja iskulauseitten poljento vaimensi orgioitten läähätyksen. (…) Mitä minä ajattelin, ajattelen nyt? Ei tämä ole mikään mielipidekirja, tämä on Hyvinvointi-Rock. Minä olen samanlainen kravattikaulainen hyypiö kuin sinäkin, mutta minulla on varaa pukeutua totuuteen – kun minulta ryöstettiin uskon tooga ja toivon ihokas ja rakkauden matto kiskaistiin altani ja tilalle annettiin piikkimatto ja totinen mantra: hahaa ja hihii, ampu tulee, palaa jo!”

Kai ja Jalmari olivat ainakin koulukavereita. Minut heihin liittää paitsi koulu, se sama Klasu jota muutaman luokan kävivät Harri Salminen ja Jarkko Tontti, myös nuoruuden kasvuympäristöt Assannurkilla ja Tammelassa. Ja tietysti, ainakin Kylätaskuun, ikuinen puer proletarii.

Eesti, Eesti, Eesti

Tarton yliopiston Viljandin kulttuuriakatemian [linkki] kolmannen vuosikurssin näyttelijä- ja ohjaajaopiskelijat ja Smeds Ensemble olivat Tampereen yliopiston Tutkivan teatterityön keskuksen vieraina 4.4.-18.4.2010 työstäen Dostojevskin Karamazovin veljeksiä. Lauantaina ryhmä demonstroi otsikolla ”Punkkia ja paperinrakentelua” [linkki]. Ei, kysymys ei ollut siitä Karamazovista, josta muistat hipsineesi viimeistään väliajalla, vaan aivan muusta. Taitoa, raivoa, iloa. Se oli kabaree, vain drinkit puuttuivat. Smeds kommentoi:

En ihmettele, että näyttelijäntyö ja teatterin tutkimus halutaan ottaa meiltä Helsinkiin. Ilmoitan nyt kuitenkin kaikella menetetyn professorivallan antamalla auktoriteetillani, etten anna.

Italialaisista kylpyhuonekalusteista

“Väki joka rakentaa linnojaan näille jyrkille tonteille on vauraampaa kuin ennen mutta heillä on yhä vähemmän aikaa. He pitävät korkeista aidoista, italialaisista kylpyhuonekalusteista ja kirkasvärisistä juomasekoituksista joita he siemailevat iltaisin lämmitetyillä lasiparvekkeillaan,” sanoo Purkutalo Uralin perhosen lopussa [linkki]. Ja vielä kun valkoisen kenraalin patsas saadaan Leinolasta lähemmäs Pispalaa, sanoo Purkutalo, maan ja asuntojen hinnat nousevat entisestään. Pispalan historiaa värittää punainen terrori, nyt se on muuttunut valkoiseksi kiimaisten kapitalistien tuhotessa vanhaa asujaimistoa uuden tieltä.

Jotkut panevat vastaan. Pispalan valtatiellä vallattiin tyhjä asuinkelpoinen talo, jonka kellarikerroksessa oli tehty ammattimaista tihutyötä [linkki]. Talon ja maan sen alla omistaa Tampereen kaupunki, jolla on ollut kova kiire vauhdittaa talojen purkua ja myydä tontteja. Valtaajat epäilevät vesiputken ja -mittarin rikkomista Tampereen kaupungin tekoseksi [linkki]. Asiaa on tietenkin mahdoton todistaa, vaikka on totta, että autoritaarinen kapitalismi upottaisi Islannin, jos se olisi mahdollista.

Valtaajat eivät enää aio katsella sivusta kaupungin & grynderien yhdessä orkestroimaa tuhotyötä asuinsijoillaan. Vallattuun “taloon tulee tietokone- ja kokoustilat kaupunkilaisten ja järjestöjen käyttöön. Tiloihin on myös kaavailtu, taiteilijaresidenssiä, kahvilatoimintaa sekä ilmaisia, viikoittaisia ruoanjakotilaisuuksia. Lisäksi talon alakerrassa sijaitsevat suihku- ja saunatilat otetaan käyttöön.”

Teorian tiellä

Tieteenalat ovat usein enemmän rajaavia kuin avaavia, vaikka joskus on tärkeää ja mielekästä puuhastella tutusti ja turvallisesti jonkin tieteenalan sisällä. Praxis ja theoria ovat aina jotenkin kummassa ristikkäissuuntaisessa liikkeessä niin, että siinä missä käytännössä toimivat tunnistavat ilmiöt ja ongelmat “sellaisinaan” ja etsivät niiden ratkaisemiseen parhaat välineet ja menetelmät, niin teorian tasolla nämä ongelmat tunnistetaan tai tematisoidaan aina ensin jonkin teoreettisen suodattimen läpi, asetetaan ne sitten tämän teoreettisen ympyrän sisään (ontologiseen piiriin), pohditaan ja reflektoidaan suhteessa tuon saman kehän sisällä jo olemassa oleviin tuttuihin asioihin (käsitteisiin, ilmiöihin), ehkä kuljeskellaan – kuka arkaillen kuka uskalluksella – rajaseuduilla, tai tunnustellaan “rajapintoja”, ja sitten ehkä funtsataan jossain kohdin myös sitä, mihin käytäntöön tämä ajatuskuljeskelu liittyy, jos liittyy. Niille, joita kutsumme alamme klassikoiksi, tällaista teorian ja käytännön ristikkäisyyttä ei ollut muuten kuin kenties akateemisissa törmäyksissä.

Tutkimuksen avoin vertaisrahasto

Tutkimuksen piti olla kaikille mahdollista. Ja niin se onkin. Yliopistolakia kavahdetaan eikä kai suotta. Silti meillä on pelitilaa, jos niin haluamme. Perusteilla on tutkimusta rahoittava avoin vertaisrahasto. Sen idean ja toimenpiteet voi lukea Osuuskunta Rohkean reunaan blogista: http://rohkeanreunaan.wordpress.com/hanke-tayn-avoin-tutkimusrahasto/

Rahastolla ei ole tutkimusta valmiiksi ohjaavia sisältövaatimuksia, mutta toivoisin rahastolla saatavan aikaiseksi sellaista yhteiskunnallista tutkimusta, jota yliopistoissa on enää vaikea saada. Se ei olisi akateemiselle lobbaukselle ja nimelle perustuvaa “huippututkimusta” sellaisessa mielessä, josta kaikkialla nyt huudetaan. Mutta relevanttia ja puhuttelevaa sen pitäisi olla.

Tutkimusrahasto palvelisi yhteiskunnallista ajankohtaistutkimusta. Ei perustutkimusta, vaan enemmänkin esilläpito- ja osallistuvaa ja osallistavaa tutkimusta tavoitteena nopealiikkeisyys, uusia näkökohtien luominen ja esiin tuominen. Avoin tutkimusrahasto demokratisoi tutkimusta sisällöllisesti, metodisesti ja rahoituksellisesti.

Tutkimusrahastosta on myös Wikiopistossa http://fi.wikiversity.org/wiki/Tampereen_yliopiston_avoin_tutkimusrahasto