Mistä Eduskunnassa on kysymys?

Ryhmäteatteri esittää Susanna Kuparisen ja työryhmän näytelmää Eduskunta. Se kertoo suomalaisesta demokratiasta kansanedustajien puheiden (eduskunnan täysistuntopöytäkirjojen) ja viranomaishaastattelujen perusteella. Luin näytelmän kritiikit tekijöiden blogista. Tyhjänpäiväiset arvostelut heijastelevat omalta osaltaan demokratian tilaa: niiden huomio on näytelmän näennäisissä skandaaliaineksissa, vaikka esitys kertoo rikkaiden sodasta muita vastaan.

Isoisäni (1921–2007) meni sodan jälkeen Aaltosen Kenkätehtaiden palvelukseen autoasentajaksi ja niin sanotuksi ”herrakuskiksi” kyyditsemään ensin Emil Aaltosta (1869-1949) ja sitten tehtaiden toimitusjohtajaa, vuorineuvos Lauri Kivekästä (1903-1998), joka toimi 1950-luvulla Elinkeinoelämän keskusliiton (silloisen STK:n) puheenjohtajana. Näin vaarini pääsi eräänlaisena näkymättömänä miehenä kuulemaan ja todistamaan, miten pääomapiirit järjestelivät Suomea Etelärannassa, autojen takapenkeillä, saaristohuviloilla ja metsästysretkillä vaaran vuosien jälkeisinä vuosikymmeninä. Yhteiskunnan järjestämisen ja hallinnan opit (Bernays, Friedman, Lippmann) noudettiin vetten takaa samalla kun EK:ssa opiskeltiin marxismia periaatteella ”tunne vihollisesi”.

Isoisälle ei jäänyt epäselväksi, miten pääoma ajatteli ja toimi. Kysymys oli luokkasodasta, jossa pääoman tärkein vihollinen oli demokratia, työväestö ja sen etuja ajavat järjestöt. Jos demokratialle ei ollut vaihtoehtoja, sitä piti voida hallita ja ohjailla. Demokratiaa kutsuttiin kansanvallaksi, yhteisistä asioista päättämiseksi, vaikka tavoitteena oli timokratia, vallan jakautuminen lähinnä omaisuuden määrän mukaan. Kansanedustajia ostettiin sumuverhoksi ja pidettiin marionetteina, joista nöyrimmät tai ahneimmat palkittiin miten milloinkin.

Niin vaarin kertomuksissa kuin Eduskunta-näytelmässä esitettyjen faktojen taustalla on taloudellisen ja poliittisen eliitin jakama ja edistämä maailmankuva, jonka mukaan on olemassa pieni valittujen joukko, jonka tehtävänä on omistaa, hallita ja järjestää yhteiskunta itselleen sopivaksi. Sen lisäksi on lauma eli me muut, jotka töinemme ja toimimme palvelemme ”yhteisesti rakennettua” ja ”kansanvaltaisesti” toimivaa järjestelmää.

Tietenkin kysymys on myös siitä, mihin meidät on ”aktiivisina kansalaisina” saatu ja saadaan uskomaan koulutusjärjestelmän, tutkimuksen ja median avulla, sillä myös näihin pääoma vaikuttaa, mihin suoremmin, mihin vääremmin. Opetussuunnitelmia voidaan kirjoituttaa rahalla, yliopistojen suuntaa ja tutkimusta ostaa samoin kuin media-aikaa. Yhteiskunnan hallinta perustuu niin yleisen huomion suuntaamiseen kuin demokraattisen järjestelmän manipulointiin. Hallinta ei tietenkään ole determinististä eikä aukotonta ja siksi keinovalikoiman on oltava laaja ja vaikuttamisen painavaa. Hallinnan muodoista voi tietenkin tulla myös tietoiseksi. Ja tähän tarkoitukseen Eduskunta-esitys on hyvä; se kertoo, kuinka taloudellisen eliitin rosvoparonit – juristeista, pankkiireista, poliitikoista, virkamiehistä jne. koostuvine sotajoukkoineen – ovat tehneet yhteiskunnan taloudellisesta ja poliittisesta hallinnasta taidetta.

Demokratiaa tieteeseen, vapautta tutkimukseen – vertaisrahasto aloitti

Tänään avautunut rahasto rahoittaa yhteiskunnallisesti merkittävien ilmiöiden tutkimusta vertaisperiaatteella. Rahaston tarkoitus on lisätä vapaan ja itsenäisen tutkimuksen rahoitusta ja julkaisutoimintaa. Jokainen voi lahjoittaa ja rahoituspäätökset tehdään avoimesti ja demokraattisesti. Tiettävästi toimintamalli on kansainvälisestikin ainutlaatuinen.

Vertaisrahasto toimii verkossa ja kerää ympärivuotisesti varoja tutkimusten rahoittamiseen. Tutkimusideat julkaistaan sivuilla, ja lahjoittajat äänestävät nimettömästi rahoitettavista hankkeista. Tutkimusrahoitusta haetaan ja jaetaan kolmesti vuodessa. Osallistua voi jo kymmenellä eurolla kuussa ? äänimäärä on sama riippumatta lahjoituksen suuruudesta.

Tutkijoille vertaisrahasto on keino saada tukea yhdestä kolmeen kuukauteen kestäville hankkeille. Aloitteleville tutkijoille vertaisrahoitus voi olla ensimmäinen porras tieteelliseen yhteisöön. Varttuneelle tutkijalle se mahdollistaa keskittyneen tutkimusvapaan. Valmiit tutkimukset julkaistaan e-julkaisuina vertaisrahaston sivuilla ilmaiseksi.

Lahjoittajille vertaisrahasto antaa mahdollisuuden tukea yhteiskunnallisesti merkittävää tutkimusta ja yhteiskunnallista keskustelua. Rahasto aloittaa Tampereen yliopistossa, mutta konsepti annetaan vapaaseen levitykseen.

Vertaisrahaston on ideoinut Rohkean Reunaan -osuuskunta, joka toteutti projektin yhdessä Tampereen yliopistojen yhteisen Demola-keskuksen ja web-kehittäjä Miro Niemisen kanssa. ¡Cracias Miro, cracias companera/os! Erikoiskiitokset loppuvaiheen väännöstä Jenna Kunnas & Mikko iso-P – ja Kimmo Hidas!

Lisätiedot: Tere Vadén (050-4372644, tere.vaden(at)uta.fi), Juha Suoranta (040-1901473, juha.suoranta(at)uta.fi), Antti Salminen (044-0363536, antti.salminen(at)uta.fi)

Kotisivut: www.vertaisrahasto.fi

Lataa esite tästä

Olemme myös Facebookissa

Parasta opiskelua!

Suomen ylioppilaskuntien liiton 90-vuotisjuhlaseminaari Parasta opiskelua! on päättymässä, kävin puhumassa aiheesta ”tulevaisuuden oppiminen”.

Paljon puhetta, liian paljon. Puhuimme kauniisti oppimisen yhteisöllisyydestä, olihan juhla, käytännössä suomalaisen koulujärjestelmän eri portailla kysymys on liian usein opettajajohtoisesta opettamisesta – jopa “tyhmistämissopimuksesta”. Jokainen poikkeus vahvistakoon säännön.

Koska yleisessä luentotilaisuudessa professorin on hyvä olla huolestunut ollakseen varteenotettava, sanoin huolekseni tämän, runoilijalta oppimani: me käsitämme maailman passiivissa; työ, ajattelu, ihminen – mikään ei elä. Ja se on jossain määrin pedagogisten (= oppimista ja opettamista koskevien) käytäntöjemme vika; niiden jotka tuppaavat tappaa luovuuden.

Kerroin juhlaseminaarilaisille tutkimuksesta, jonka tulosten pitäisi puhutella kaikkia (koulu)oppimisesta kiinnostuneita. Professori Sugata Mitra halusi tietää, pystyvätkö syrjäisen intialaiskylän tamilinkieliset 10–14-vuotiaat lapset oppimaan heille vieraalla kielellä (englanniksi) molekyylibiologiaa ilman opettajaa apunaan vain toisensa ja internetistä etsimänsä informaatio.

Kuulostaa mahdottomalta tehtävältä. Mission impossible. Kävi kuitenkin niin, että koeryhmän köyhät lapset ilman opettajaa pärjäsivät testimenestyksessä vertailuryhmän lapsille, jotka opiskelivat suurkaupungin englanninkielisessä eliittikoulussa pätevien opettajien johdolla.

Kirjoitin esitykseni ydinpointit Wikipedia-artikkeliksi, lukekaa tai katsokaa sieltä Mitran inspiroiva luento.

Valistunut mieli – C.W. Mills

Sosiologi C.W. Mills (1916-1962) kuoli ikäisenäni, 45-vuotiaana, sydänkohtaukseen; hänellä meni niin sanotusti liian lujaa: liikaa töitä, liian vähän unta, koko maailma muutettavana. Teksteissään hän pohtii yllättävän paljon kasvatusta. Kirjassaan valtaeliiteistä (Power Elite, 1956) hän on jyrkkänä: koululaitos on pettänyt lupauksensa auttaa ihmisiä kehittämään itsetietoutta, itsekasvatuksellisia taitoja ja sosiaalista käsitys- ja toimintakykyä.

Ihmiset eivät edelleenkään – hän kirjoittaa 1950-luvun keskivaiheilla! – saa koulutuksesta apua ennakkoluulojensa arviointiin eivätkä henkilökohtaisten ongelmiensa rakenteellisten syiden analyysiin. Koulutus ei palvele älykästä kansalaisuutta, vaan talouselämää, ja pelkkää henkilökohtaista ammatillista ja sosiaalista nousua. Koulutuslaitos on arka uudistumaan, opettajat poliittisesti säikkyjä: he «noudattavat elämään sopeutuksen ideologiaa, joka rohkaisee hyväksymään ilolla massoittuneet elämäntavat pikemminkin kuin kamppailemaan yksilöllisen ja julkisen edistyksen puolesta». Sävy jyrkkenee:

On kohtalaisen varmaa, että taantumukselliset nykykasvattajat ovat sovittaneet ajatuksensa kasvatussisällöistä ja -käytännöistä massaidean mukaan. He eivät julista tehokkaasti kulttuurisen tason ja älyllisen tinkimättömyyden normeja, vaan käyvät useimmiten kauppaa ammatillisten temppujen ja massojen velttoa elämää tarkoittavan ‘elämään sopeutumisen’ mitättömyyksillä. ‘Demokraattiset koulut’ eivät tarkoita monesti mitään muuta kuin älyllisen keskinkertaisuuden, ammattiin harjaantumisen ja kansallisten uskollisuudentunteiden edistämistä.

Hän kaipaa koulutukselta mahdollisuutta omaa minuutta koskevaan tiedostamiseen ja yhteisten asioiden järkiperäiseen jäsentämiseen. Tällaisten kasvatus- ja kasvuprosessien eli «herkkyyksien liberaalin koulimisen» mahdollinen lopputulos ei ole vähempää kuin itsekasvatus eli «itse itseään kasvattava ja sivistävä nainen ja mies».

Itsekasvatuksen edistäminen on Millsin mukaan erityisen tärkeää massayhteiskunnissa, joissa päätöksenteko on etääntynyt eliitin ja edustukselliseen politiikkaan erikoistuneen joukon toimeksi, ja jossa kulutus usein varastaa ihmisten huomion. Kasvatuksen tehtävänä on näissä olosuhteissa pitää «julkiso voimissaan ja lannistumattomana, auttaa koulimaan kurinalaista ja valistunutta mieltä, jota ei pystytä nujertamaan, ja auttaa kehittämään rohkeaa ja herkkää yksilöä, jota massaelämän taakat eivät luhista».

Mills palaa tähän teemaan tavan takaa: massayhteiskuntaa ja sen vaatimaa iloista, kuluttavaa robottia hän kavahtaa, ahdistuen ajoittain omista havainnoistaan. Vastavoimaksi hän käsittää kasvatuksen, jonka tavoitteena on ihminen, jolla on taistelutahtoa ja selkärankaa asettaa auktoriteetti ja vallallaan pöyhkeilevä asiantuntijuus kyseenalaiseksi. Tällainen ihminen on rohkea ja herkkä itsekasvattaja, jolla on mahdollisuus päätyä yhdessä muiden kanssa koko yhteiskunnan rakenteen uudistamiseen.

Lue lisää: C.W. Mills – sosiologisen tiedon, vallan ja eliittien tutkija