Olen junassa Hollo-instituutin seminaariin Taide, tasa-arvo ja koulu, jossa luvataan kysyä taiteen, tasa-arvon ja koulun suhdetta monesta näkökulmasta – avoimesti, kriittisesti ja ennakkoluulottomasti. Otsikkoni on: Mitä, jos tasa-arvo olisikin koulukasvatuksen lähtökohta eikä sen karkaava tavoite?
Aion aloittaa taiteilija Toni Edelmannin elämäkerrallisesta kirjasta Lumottu maa – mennyt minussa (2010), jonka luin vasta äskettäin ja joka vavahdutti syvästi kauneudellaan, avoimuudellaan, surullaan ja ilollaan. Edelmann lainaa päiväkirjaansa 1970-luvun puolivälistä: ”Voiko ylipäätään opettaa? Voiko vain ohjata oppilaan tilanteeseen, jossa hänen on mahdollista nähdä eteen ja taaksepäin – kykynsä ja puutteensa – ja synnyttää uudelleen ja uudelleen haave, unohtaa nopeasti hetki, jona ’oppi’, nähdä vain suunta tulevaan, unohtaa koulu ja opettaja.” (s. 95)
Toimiessaan Teatterikorkeakoulun opettajana Edelmann joutui korjaamaan suhtautumistapaansa niin taiteen tulkintaan ja vastaanottoon kuin opettamiseen. Ennen hän oli etsimällä etsinyt teoksen heikon kohdan ja tämä oli leimannut hänen asennoitumistaan koko teokseen. ”Miksi en ensin etsinyt teoksesta kaikkea sitä hyvää, mitä siinä oli? … Päätin, etten koskaan sano oppilailleni, että laulu meni huonosti, vaan kysyn: ’Mitä ajattelet, oliko esitys sinusta niin hyvä kuin halusit, ja jos ei, niin luuletko että saisit sen paremmaksi?’ Ajattelin, että kaikissa oppilaissani oli sisällä valtavia voimavaroja, paljon kaikkea hyvää. Kysymys oli vain siitä, kuinka saada tuo kaikki ulos. Kukaan ei ollut mielestäni huono. Joskus joku saattoi olla väsynyt tai stressaantunut mutta ei huono. Tein kaikkeni, että oppilaani ihailisivat ympäröivää maailmaa eivätkä itseään.”
Ajattelin kertoa myös ranskalaisfilosofi Jacques Rancièren ajattelusta, johon otsikkonikin viittaa, mutten taida mennä filosofiaan enkä pedagogiseen teoriaan, vaan kuvata ”autenttisen kasvatuksen maisemaa” pitäytymällä muutamissa viime aikoina ilahduttaneissa esimerkeissä. Esimerkiksi erään kahdeksannen luokan oppilaiden arvioista Wikiopiston ”opetuskäytöstä”. Heidän vastauksensa kysymykseen, mikä Wikiopiston käytössä oli kivaa, kiteytyy tähän lauseeseen: ”se kun saa tehdä itse”. Näin he vastasivat:
”Kun sai tehdä itse sitä kirjoitusta nettiin”, ”Sen helppous”, ”Muokkaaminen oli kivaa”, ”Kirjoittaminen”, ”Että saa katsella muiden töitä”, ”Kun sai lukea sitten sen oman sieltä”, ”Kun sai nähdä muiden luokkalaisten tekemiä sivuja”, ”Kivaa oli, että näki muitten aineita”, ”Se oli suhteellisen helppoa, ja on siistiä, kun oma koulutyö on netissä”, ”Kun tiesi paikan, helppo käyttää”, ”Se, että sai tehdä itse artikkelia vähän niin kuin Wikipediaan”, ”Voi etsiä tietoa ja saa kirjoittaa sinne”, ”Parasta oli oppia käyttämään sitä”, ”Se kun sai itse laittaa mitä tahansa tekstiä sinne”, ”Kun sai tehdä kirjoitelmansa jotenkin muuten kuin paperille”, ”No, se oli helppoa, yksinkertaista ja nopeaa”, ”Se oli selkeä paikka, ja oli kivaa saada sinne itse kirjoittamansa juttu”, ”Mikään ei ollut erityisen kivaa”, ”Kirjoittaminen”, ”Se, kun oppi laittamaan tietoa jollekin nettisivulle”, ”Kun sai itse kirjoittaa sinne”.
Kerron myös opiskelijoideni keksinnöstä, jossa Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikköön opiskelemaan hakevia kannustetaan lukemaan pääsykokeisiin yhdessä: ”Tämän opintopiirin tarkoituksena on koota yhteen Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutukseen hakijoita ja tarjota heille mahdollisuus vertaistukeen opiskeluprosessissa. Lukupiiriä ovat kehitelleet opiskelijat Tampereen yliopiston Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutuksesta. Opiskelijat toteuttavat itsenäisesti opintopiiriä ja vastaavat käytännön kysymyksistä. Ohjaavien opiskelijoiden ei ole tarkoitus opettaa, vaan lähinnä opastaa ja neuvoa sekä herätellä keskustelua valintakokeen artikkeleista. Opintopiiri on avoin kaikille ja täysin maksuton.”
Toni Edelmann, kahdeksasluokkalaiset ja opiskelijani puhuvat samasta asiasta, oppimisen maailmasta, jossa
- ei ole yhtä, joka tietää ja joka kontrolloi oppimista ja päättää oppisisällöistä, ei opetushenkilökuntaa, joka arvioi ylhäältä arvosanoja ja oppiarvoja jakaen
- lähtökohdissaan tasa-arvoiset oppijat (ikään, sosiaaliseen asemaan, sukupuoleen, etnisyyteen katsomatta) asettuvat yhdessä kysymysten ja esitysten äärelle oppimistapahtumat itse organisoiden,
- oppimistapahtumia luonnehtii itse ja yhdessä oppiminen sekä oppimisen ja opitun jakaminen, jokaisen osallistuminen kokemustensa, tahtonsa ja kykynsä mukaan.
