Suomalaisen kansansivistyksen pitkässä perinteessä kansalla, kansalaisilla ei ole juuri koskaan ollut sanottavaa roolia. Kotimainen kansansivistys on muutamia poikkeuksia lukuunottamatta ollut “tiedostavan etujoukon” toimintaa suhteessa alamaisiin. Ja tämä alamainen herran pelko, tutkintopapereiden ja tohtorin hatuin osoitettu turhamaisen opillisen sivistyksen kunnioitus on juurrutettu syvään toisin kuin vaikkapa Latinalaisen Amerikan sivistysperinteissä: siellä, “kaiken sen paskan ja ihmeen keskellä” (kirjailija E. Galeanon muotoilu) on selvitty yhdessä ponnistellen ilman tällaisia “oppineita”, ilman ylhäältä annettuja “oppijärjestyksiä”, rojusta, uskosta ja ihmeestä yhteistä toivoa rakentaen.
Eikä tämä ylhäältä annettujen oppijärjestysten kaipuu rajoitu Suomeen, vaan näkyy muun muassa EU:n koulutuksen ja sivistyksen yhtenäistämispyrkimyksissä. Viimeksi törmäsin tähän samaan tendenssiin Ranskan kansalliskirjaston entisen johtajan Jean-Nöel Jeanneneyn kirjoittamassa kriittisessä Google-kirjassa Google and the Myth of Universal Knowledge. Googlehan laajentaa yritystoimintaansa jatkuvasti uusin innovaatioin uusille markkina-alueille. Jeanneneyn kritiikin kohteena on yksi uusimmista keksinnöistä Google Book Search, yrityksen omaa hakukonetta hyödyntävä digitaalinen verkkokirjasto. Sen ongelma Jeanneneyn mukaan on, että digitoitu matsku hierarkkisoidaan markkinaperiaatteella eli sitä tarjotaan, mikä myy. Niinpä hakukone tarjoaa haun kuin haun kärkeen muutaman suosituimman bulkkituotteen. Lisäksi digitalisoidut tekstit tulevat valtaosin anglosaksisesta maailmasta. “Systeemissä menestys ruokkii menestystä tulokkaiden, vähemmistöjen ja marginaalien kustannuksella. Systeemi voisi vahingoittaa vakavasti maailman kulttuurien tasapainoa ja vireyttä elleivät muut, markkinoita karttavat voimat puutu peliin” (45).
Jeanneneyn kirjassa on paljon oikeaa ja huomioinarvoista kritiikkiä Googlen markkinamekanismin tuhoavasta voimasta: pienet kielet ja sivistysperinteet häviävät, kulttuurien moninaisuus kuolee. Mutta lääkkeet tämän kehityksen ehkäisemiseksi arveluttavat. Jeanneney ottaa liian itsestään selvästi tiedon länsimaisen luokittelun periaatteet, Ranskan aseman ja eurooppalaisen kulttuurin yleisen merkityksen. “We Europeans are…” “All Europeans…” Ketkä kuuluvat joukkoon?
Kuuluvatko mukaan myös ruohonjuuritason sivistystyöntekijät, kuten pitkän päivätyön tehnyt Pate, joka loi maineensa rapparirokilla maaseudun keikkalavoilla ja lavojen ulkopuolisella elämäntavalla, jossa työstä rentoutuminen oli työtä rankempaa, mutta joka lopetettuaan juomisen, ainakin keikoilla, on siirtynyt sauvakävelyyn, tosin öiseen aikaan ettei mene rokun maine, ja joka nykyisin aloittaa aamunsa kuin kuka tahansa: “keittää ensin puuron, sitten voi lukea rauhassa vaikkapa päivän lehdet – Jallun, Kallen ja Raton”.
Piittaako patesta sen paremmin Google Book Search kuin ancient président de la Bibliothéque nationale de France?
