Sosialisaatiolla tarkoitetaan yleensä sitä sukupolvien välistä vuorovaikutustapahtumaa, ”jonka tuloksena uusi sukupolvi valmistautuu toimimaan yhteiskunnan eri tehtävissä ja kehittämään niitä edelleen sekä tulemaan osalliseksi yhteisön kulttuurista ja kykeneväksi kehittämään sitä edelleen” (Annika Takala, Uuden sukupolven vaihtoehdot, 1974, s. 17). Sosialisaatio viittaa sekä yhteiskunnallisiin kasvatusinstituutioihin että näissä tapahtuvaan vuorovaikutukseen vanhempien ja nuorempien sukupolvien välillä.
Sosialisaatiosta käydyssä keskustelussa tutkijat ovat puhuneet niin sanotusta sosialisaation nurinkääntymisestä, millä he tarkoittavat sekä kasvatusinstituutioiden perinteisen aseman murenemista että muutoksia sukupolvien välisissä vuorovaikutussuhteissa. Jo antropologi Margaret Mead eritteli näitä muutoksia teoksessa Ikäryhmien ristiriidat (1971) väittäen siirrytyn sellaisesta kulttuurista, jossa lapset oppivat vanhemmiltaan ja toisiltaan kohti sellaista tilannetta, jossa vanhemmat oppivat myös lapsiltaan. Hahmotellessaan tällaista maailmaa, jossa lapset ja nuoret astuisivat johtoon vieden meidät tulevaisuuteen, hän tuskin ajatteli Kid Nation nimiseen tositelevisio-ohjelmaan lavastettua tilannetta.
Kid Nation on yhdysvaltalaisen CBS-kanavan tuottama tositelevisiosarja, jossa 40 kahdeksasta viiteentoista vuotiasta lasta asuu keskenään 40 päivää Bonanza City -nimisessä kaupungissa Uudessa Meksikossa. (Keskenään asuminen on toki suhteellista, kun ympärillä pyörii ohjaajia, kameraryhmiä, catering-porukkaa, palokunta, puvustajia jne.). Esittelytekstin mukaan lapset ”rakentavat uudisraivaajien tapaan oman, uuden maailmansa. He joutuvat kohtaamaan aikuisten juttuja samalla kun yrittävät selviytyä perinteisistä lasten jutuista kuten koti-ikävästä, ryhmäpaineista ja halusta rikkoa sääntöjä. Jaksot päättyvät kokoukseen jossa lapset palkitsevat jonkun toisistaan 20 tuhannen dollarin palkinnolla. Päätösjaksossa odottaa uskomaton koe, suurimmat palkinnot ja erikoisyllätys jokaiselle lapselle.”
Ohjelmaa on verrattu William Goldingin romaaniin Kärpästen herra, mutta se muistuttaa myös A.S. Neillin perustamaa Summerhill-koulua. Ohjelmaa vastustamaan on noussut Vastuulliset vanhemmat ja Raging grannies -tyyppisiä järjestöjä ja lapsiasiantuntijoiden yhdistyksiä. Asialla ovat olleet myös näyttelijöiden ammattiliitot vastustaen lapsityövoiman käyttöä ja lasten heikkoja työolosuhteita. Tavalliseen tapaan ohjelman on väitetty asettavan lapset alttiiksi psyykkisille ja fyysisille riskeille ja esitetty joukko muita vahingollisia vaikutuksia. Ohjelmaan lapsensa ilmoittaneet vanhemmat on syyllistetty. Näihin asioihin on alusta asti saanut ottaa kantaa ohjelmasarjan blogissa.
Sosialisaation nurinkääntyminen on ollut esillä myös, kun tutkijat ovat miettineet mediaympäristön vaikutuksia sukupolvien välisiin suhteisiin. Jotkut ovat nimittäneet nykypäivän lapsia ja nuoria ”digitaalisiksi alkuperäisasukkaiksi”, jotka omaksuvat digitaalisessa maastossa vaaditut tiedot ja taidot äidinkielen tavoin kuin luonnostaan. Aikuiset sen sijaan ovat ”digitaalisia maahanmuuttajia”, jotka joutuvat opettelemaan alusta muuttuneen ympäristön toimintatavat.
Paremman huomisen varalle antropologi Mead korosti kommunikaatiota niiden kanssa, jotka ”syvimmin ovat tekemisissä tulevaisuuden kanssa – niiden nuorten jotka ovat syntyneet uudessa maailmassa”: ”kulttuurien kehitys tulee olemaan riippuvainen jatkuvasta vuoropuhelusta, jonka avulla omasta aloitteestaan vapaasti toimivat nuoret voivat johtaa vanhempansa tuntemattomaan suuntaan. Silloin vanhempi sukupolvi pääsee osalliseksi uusista, kokeellisista tiedoista, joita ilman on mahdoton tehdä mielekkäitä suunnitelmia.” (s. 117)
Tästäkö Kid Nationissa on kysymys? Koska pääsemme seuraamaan Big brotherin sijasta lasten tähdittämää Little brotheria?
