Koulutettujen tietämättömyys

Irakilaissyntyinen, Tampereella elävä palkittu kirjailija Hassam Blasim (s. 1973) väittää, että Eurooppa on tuhoamassa humanitaarisen ajattelun ja moniarvoisen perinteensä. Esseessään Eurooppalainen muhammad ja koulutettujen tietämättömyys hän kirjoittaa koulutuksesta, joka kasvattaa tietämättömyyteen muusta kuin oman kulttuurin epäluuloista. Blasimin mukaan eurooppalainen koulutus estää monia ymmärtämästä, mitä muualla maailmassa tapahtuu – tai edes omassa maassa.

Blasimin mukaan Eurooppa tuijottaa tällä hetkellä vain itseensä. Se on luonut itselleen lujan rautahäkin, joka pahimmillaan estää arvioimasta ja suhteuttamasta muita ajattelutapoja, kulttuureita ja arvoja omiin perinteisiin, ja näin tukahduttaa vuoropuheluyritykset. ”Sisäänpäin kääntynyt eurooppalainen koulutus tuottaa kirjailijan mukaan ”koulutettujen tietämättömyyttä”.

Esimerkki on suhtautuminen Pohjois-Afrikasta, Lähi-idästä ja Aasian maista tuleviin maahanmuuttajiin, joilta sota, nälkä ja vaino ovat vieneet kaiken. Koulutettujen tietämättömyydellä tulijat leimataan muslimeiksi, vaikka useimmat heistä ”eivät määrittele itseään ensisijaisesti muslimeiksi. He ajattelevat itsensä irakilaisiksi, esimerkiksi, tai marokkolaisiksi tai iranilaisiksi, ja he ovat yllättyneitä, kun koulutetut eurooppalaiset pitävät heitä yhtenä ryhmänä.”

”Koulutettu Eurooppa hyljeksii tällä hetkellä kaikkien niiden eurooppalaisten muhammadien kulttuuria, jotka ovat syntyneet maahanmuuttajaperheisiin vapaassa Euroopassa, mutta jotka elävät saman vapaan Euroopan asettamassa rautahäkissä. Nämä muhammadit varttuvat Euroopassa, ja Euroopan kouluissa he oppivat sen symbolit ja perinteet. Ja kuitenkin heidät leimataan ’muslimin’ vääristyneellä leimalla mediassa ja eurooppalaisessa koulutuksessa. Heidän emokulttuurinsa riisutaan sisällöstään ja jäljelle jää vain pahan muslimin mielikuva: paha muslimi herää ja käy nukkumaan haaveillen vapaan Euroopan tuhoamisesta! Euroopan muhammadit ovat tällä tavoin saarrettuja molemmilta puolin: tietämättömiksi koulutettujen eurooppalaisten ja kouluttamattomien, tässä tapauksessa heidän perheidensä taholta, joiden elämän ovat tuhonneet sodat ja diktatuurit. Perheet eivät ole saaneet mahdollisuutta koulutukseen, jolla ne pystyisivät suojelemaan eurooppalaisia muhammadeja vääristyneiltä mielikuvilta, joita koulutetut eurooppalaiset ovat keksineet.”

Eurooppalaisten muhammadien kulttuurinen ja poliittinen piiritys tarkoittaa paitsi kansallismielisten ja äärioikeistolaisten puolueiden jatkamaa ”vääristyneen ja stereotyyppisen islam-käsityksen levittämistä” myös opetusta: ”Sinä synnyit täällä Euroopassa, jolla on kaikki kauneus, tieto, kirjallisuus ja taiteet, kun puolestaan siellä, mistä sinä olet kotoisin, on vain paha islam”. Jokaisen sivistyneen ihmisen pitäisi kuitenkin Blasimin mukaan oppia muutakin kuin pelkän oman kulttuurinsa ennakko-oletukset. ”Kulttuurinen monimuotoisuus, kuten tiedämme, ei tarkoita vain, että vieraalle annetaan mahdollisuus uskonnollisiin rituaaleihin. Ei, sillä muhammadien, kuten koulutettujen eurooppalaistenkin, täytyy hengittää runoudesta, musiikista, taiteesta, kirjallisuudesta, myyteistä sekä monipuolisten perinteiden runsaudesta rikasta idän kulttuuria.”

Blasim kysyy: ”Ollaanko eurooppalaisia humanitaarisia arvoja nyt uhraamassa Euroopan itsekkyydelle, kun maahanmuuttajat ovat hukkumassa Euroopan lukituilla porteilla? Onko Eurooppa hukkumassa tahalliseen, materialistisen, voittoa tavoittelevan ja julman maailman peittelystä johtuvaan tietämättömyyteen, joka on rakennettu muiden yhteiskuntien halveksunnalle, välinpitämättömyydelle ja väärinymmärrykselle?”

Turun ja Suomen arkkipiispa Kari Mäkinen puhui äskettäin jotakuinkin samoista asioista kuin Hassam Blasim kritisoidessaan Suomessa valittua poliittista linjaa, jonka mukaan sillä ”ei ole niin paljon väliä, mitä muille maailmassa tapahtuu. Pääasia, että me pärjäämme.” Arkkipiispa muistutti eurooppalaisuuteen kuuluvasta kristillisestä perinteestä, joka ei lähde kansallisesta edusta. ”Kirkko on lähetetty maailmaan kaikkia Jumalan luomia ja lunastamia ihmisiä varten, erottelematta ja rajoja piirtämättä.”

Kun arkkipiispa sanoo, että suomalaisen kirkon ”itseymmärrys on vähitellen kehittynyt kansalliskirkosta kansankirkoksi, joka ymmärtää itsensä osana maailmanlaajaa Kristuksen kirkkoa”, kulkee ajatukseni kirkosta takaisin Blasimin arvostelemaan koulutuksen maailmaan. Miten asiat ovat siellä? Niinkö, kuinka Blasim niistä ajattelee, että kysymys on sisäänpäin kääntyneestä tietämättömien koulutuksesta, vai onko kysymys kaikkia ihmisiä varten tarkoitetusta sivistystoiminnasta, ”erottelematta ja rajoja piirtämättä”?

Lukiessani joukkoviestinten ja sosiaalisen median ihmisvihamielisiä lausuntoja tai putsatessani sähköpostiani pahimmista törkeyksistä, alan epäillä Blasimin olevan oikeassa. En kuitenkaan anna periksi, vaan etsin toiveikkaampaa tulkintaa ja rohkaisua ensin arkkipiispan sanoista niitä yleiseksi yhteiskuntamoraaliksi mielessäni muunnellen: ”Kristuksen kirkon on pelkäämättä puolustettava jokaisen Jumalan luoman ja lunastaman ihmisen luovuttamatonta ja ehdotonta arvoa. Aina ja kaikkialla. On väsymättä muistutettava toisia ja itseä: Kristus on se, jonka puhtaasta vedestä Etiopiassa on kysymys; Kristus on se, jonka koulutuksesta Nepalissa puhutaan; Kristus on se, joka tulee Välimeren yli pelastaakseen henkensä.”

Ja sitten erään viisaan lukiolaisen tutkimusaineistoomme sisältyvästä vastauksesta: ”Uuden sukupolven jäsenet ymmärtävät yhä paremmin ja paremmin rikkauden, joka piilee ihmisten moninaisissa kulttuureissa ja erilaisuudessa. Sosiaalinen media ja tottumus ajankohtaiseen tiedonvälitykseen vahvistaa ja solmii niin ystävyyssuhteita kuin poliittisiakin yhteistyöprojekteja, joten maailma myös ”yhtenäistyy” pikku hiljaa suureksi kokonaisuudeksi, jossa välitöntä apua pyritään tarjoamaan aina sitä tarvitsevalle – riippumatta uskonnosta, kulttuuripiiristä, ulkonäöstä tai seksuaalisesta suuntautumisesta.”

Jätä kommentti

Filed under Uncategorized

Perussuomalainen sivistys (?)

Perussuomalaiset ovat ryhtyneet opinnoille, sivistymään – vaan miten ja millaiseen?

Puolueella on ollut sivistysliittonsa vuodesta 2013, Peruskansan Sivistysliitto ry, jonka puheenjohtajana toimii Lasse Lehtinen ja sihteerinä Riikka Slunga-Poutsalo, perussuomalaisten puoluesihteeri. Sivistysliiton perustama opintokeskus Pekasus aloitti koulutustoimintansa vuoden 2015 alussa rehtorinaan sivistysliiton puheenjohtaja Lehtinen. Se nauttii valtionosuusjärjestelmästä muun vapaan sivistystyön tapaan, vaikkei avustuksen määrä vielä ole kummoinen.

Rehtori Lehtinen on perussuomalaisten puoluehallituksen kokouksessa antanut kansanedustaja Anssi Joutsenlahden mukaan ”pitkän perusteellisen selvityksen asian tiimoilta”. Ollaan Joutsenlahden mukaan ”todellisella tarkoituksella”. Vaan mikä se on, tuo todellinen tarkoitus?

Vihjeen perussuomalaisen sivistyksen todellisesta tarkoituksesta antaa itse rehtori Lehtinen. Perussuomalaisten puoluekokouksessa hän on esittänyt huolensa kuntien päätösvallasta pakolaisten vastaanottamisessa, puolueväeltä raikuvat aplodit saaden: ”Monet kunnat ovat edelleen isänmaallisia eivätkä ole ottaneet pakolaisia”.

Suomessa opintokeskusten toimintaa säädellään lailla vapaasta sivistystyöstä. Lain tarkoituksesta todetaan:

”Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja aktiivista kansalaisuutta tukevaa koulutusta. Vapaana sivistystyönä järjestettävän koulutuksen tavoitteena on edistää ihmisten monipuolista kehittymistä, hyvinvointia sekä kansanvaltaisuuden, moniarvoisuuden, kestävän kehityksen, monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden toteutumista. Vapaassa sivistystyössä korostuu omaehtoinen oppiminen, yhteisöllisyys ja osallisuus.” (Olen lisännyt lainauksen korostukset.)

Kaikilla puolueilla on Suomessa sivistysliittonsa ja opintokeskuksensa, vihdoin siis myös perussuomalaisilla. Miten sivistys sen piirissä määritellään, millaisiin arvoihin ja tarkoitusperiin sitoudutaan? Poikkeavatko ne perussuomalaisen ajatuspaja Suomen perustan tuottamista ajatuksista tai puolueen poliittisista ohjelmista – esimerkiksi maahanmuuttopoliittisesta ohjelmasta, jota on luonnehdittu avoimen rasistiseksi?

Millaista vapaata sivistystyötä opintokeskus Pekasus on Suomeen luomassa, miten kenties muokkaamassa lakiin kirjattua monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden toteutumista? Yrittääkökään se täyttää lain tarkoituksen, vai onko toiminta enemmän ”epäpedagogiikkaa”: halla-aholaisen ”nuivaa”, tai peräti ”välineellistä, militarisoitua, vihanlietsonnan ja vastakkainasettelun kyllästämää”?

Jätä kommentti

Filed under Uncategorized

Jotta pysyttäisiin asiassa, työmies!

Perussuomalaisten ”työmies” Matti Putkonen julkaisi Facebook-päivityksestäni kolumnin puolueen äänenkannattaja Suomen Uutisissa otsikolla ”Professori Suoranta vaatii perussuomalaisten poistamista Suomen kouluista”. Jotta pysyttäisiin asiassa, julkaisen tässä sekä alkuperäisen päivitykseni että siitä Facebook-sivullani käymäni keskustelun perussuomalaisten kansanedustaja Tiina Elovaaran kanssa.

Juha Suoranta: ”Perussuomalaiset ovat yhteiskunta- ja mediakritiikissään oikeassa väittäessään, että heitä ei kuunnella, ja että heidän ajatuksiaan kritisoidaan muita jyrkemmin. Tämä johtuu siitä, että suomalaista yhteiskuntaa ryhdyttiin toisen maailmansodan jälkeen rakentamaan sekä sisäisen että ulkoisen liennytyksen ja rauhanomaisen rinnakkaiselon hengessä. Sodanjälkeen syntyneet sukupolvet sosiaalistuivat tähän jälleenrakennuksen ilmapiiriin, jossa ei enää ollut tilaa liialle saksalaismyönteisyydelle eikä yltiöisänmaallisuudelle. Perussuomalaisten poliitikkojen piiristä esitetyt rasistiset julkilausumat, natsimielisyyksistä puhumattakaan, eivät ole kuuluneet suomalaisen demokratian pelisääntöihin eivätkä sananvapauden piiriin yli 70 vuoteen. Siksi meistä useimman on niitä hyvin vaikea käsittää saati sulattaa – eikä tietenkään pidäkään. Siksi julkista ja vapaata tiedonvälitystä, ja näin ollen ihmisten mieliä, tulee varjella ja suojella tuhoavilta vaikutuksilta. Sama, mikä tiedonvälitystä, koskee myös peruskoulua ja muuta koulutusjärjestelmää, johon perussuomalaiset ovat jo ulottaneet iljettävät lonkeronsa.”

Tiina Elovaara: ”Hyvä Juha, perussuomalaisena kansanedustajana ja kasvatustieteenopiskelijana sekä opettajansijaisuuksia paljon tehneenä pidän päivityksesi sisältöä huolestuttavana. Minulla ei ole iljettäviä lonkeroita eikä tämän tyyppiset yleistykset puolueestamme ole oikeutettuja, sivistyneenä ihmisenä pyydän ja odotan sinua harkitsemaan lausumiasi.”

Juha Suoranta: ”Hyvä tietää, mutta puolueessasi valitettavasti on huolestuttavan paljon sellaisia lonkeroita. Oletan Sinun tutustuneen puolueesi ohjelmiin? Minua huolestuttaa suunnattomasti, mihin perussuomalaiset puolueena ovat tätä maata viemässä. Voin vain toivoa, että perussuomalaiset poliitikot osattaisiin pitää kaukana Suomen moniarvoisesta, maailmankansalaisuuteen ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin sitoutuneesta koulutuspolitiikasta (ks. https://eperusteet.opintopolku.fi/). En myöskään voi käsittää, miten kasvatustieteiden opiskelija voi olla sellaisessa puolueessa, jonka politiikka perustuu lähtökohtaisesti ihmisten syrjinnälle ja ihmisvihamielisyydelle (ks. https://www.perussuomalaiset.fi/…/ps).”

Tiina Elovaara: ”Nyt olisi hyvä tietää edustaako nämä ajatukset Tampereen Yliopiston professorin vai sinun henkilökohtaista linjaasi?”

Juha Suoranta: ”Tämähän menee kiinnostavaksi. Sallinette arvon kansanedustaja kysyä, yhteiskuntatieteiden alan professorillako ei saisi olla yhteiskunnallisia näkemyksiä? Mielenkiinnolla vastaustanne odottaen.”

Tiina Elovaara: ”Tuo riittikin vastaukseksi. Otitte kantaa siihen että tiettyyn puolueeseen kuuluva ei saisi opiskella yliopistossa tietyllä alalla. Se on kiinnostavaa.”

Juha Suoranta: ”Ollaanpas nyt tarkkoja sanankäytössä arvon kansanedustaja. Ilmaisuni ’en voi käsittää’ ei tarkoita ’ei saisi’. Sen sijaan se kyllä tarkoittaa, etten ymmärrä, miten kasvatuksen maailman perusarvot (mm. kaikkien ihmisten yhdenvertaisuus mihinkään satunnaiseen seikkaan tai ominaisuuteen katsomatta tai muut universalismit) ovat sovitettavissa yhteen perussuomalaisen puolueen ohjelmanjulistusten ja kannanottojen kanssa.”

Tiina Elovaara: ”Kiitän näkemyksistäsi.”

Juha Suoranta: ”Ole hyvä, ja aurinkoista viikonvaihdetta!”

– – –

Tiivistetysti kantani:

En hyväksy rasismia ja natsismia myötäileviä mielipiteitä mediassa, yliopistossa tai koululaitoksessa, kuten en myöskään yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Jätä kommentti

Filed under Uncategorized

Maahantulija tuo leivän tullessaan

Niin sanottujen maahanmuuttokriitikoiden järkeily jää usein puolitiehen. Jos esimerkiksi muistuttaa, että Ruotsin suurin maahanmuuttajaväestö ovat suomalaiset, ”mamu-kriitikot” vastaavat, että suomalaiset menivät töihin, eivät anomaan turvaa, kuten nykyiset Suomeen pyrkijät. Töihin, turvaan? Eikö kysymys ole paljolti samasta asiasta: toimeen tulemisesta? 

Maahanmuuttokriitikot haluavat pitää myös yllä eroa turvapaikananojien ja työperäisen maahanmuuton välillä. Edellinen halutaan kieltää, jälkimmäinen sallia. Suomen kielen taidotonta maahantulijaa ei ajatella mahdollisuutena, hiomattomana timanttina, joka kouluttautumalla tai muuta reittiä pääsee muutamassa vuodessa mukaan yhteiskuntaan, saa ammatin ja toimeentulon. Hänestä tulee veronmaksaja.
Maahanmuuttokriitikoiden ylläpitämän erottelun yleisempi ongelma kiteytyy vanhaan suomalaiseen sananlaskuun ”lapsi tuo leivän tullessaan”, jos lapsen korvaa maahantulijalla. Suomessa yleisen ajattelutavan mukaan maahanmuuttajat (nimenomaan paperittomat tai turvananojat) vievät resursseja (työpaikat, sosiaalietuudet), kun vaikkapa juuri Ruotsissa on vuosikymmenet ajateltu, että maahantulijat tuovat leivän tullessaan uutena työvoimana.

Kysymyksessä on radikaali maailmankuvallinen ja arvomaailmallinen ero, jolla on ollut myös suuria vaikutuksia naapurikansojen varallisuuteen. Ruotsi on rikas paitsi taloudellisesti myös kulttuurisesti ja sosiaalisesti toisin kuin Suomi. Ruotsi on kehittyvä, Suomi taantuva osa Eurooppaa.

Jätä kommentti

Filed under Uncategorized

Sosialismi ja raparperitaivas

Sosiaalidemokraattien kannatus on ennätysalhainen, alle 15 %. Tutkija Mikko Majander sanoo, että Ruotsissa sosiaalidemokratia on yhdistetty kansankotiin, mutta Suomessa työväenliike on ollut poliittinen vastavoima. Isänmaa on yhdistynyt ”porvarilliseen eetokseen”. Tämä on Majanderin mukaan ”suuri mentaalinen ero Ruotsin ja Suomen välillä” (HS 23.6.2015).

Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanin ensimmäisessä osassa on kohtaus, jossa Akseli Koskela on lupautunut hakemaan sosiaalidemokraattien johtohahmo Eetu Salinin (1866–1919) kirkonkylästä Pentinkulmalle puhumaan. Reessä krapulainen Salin jututtaa Akselia ja kysyy, että jos Akseli saisi torpan omakseen, niin vieläkö hän äänestäisi sosialisteja sen jälkeen, kun olisi talollinen. Akseli vastaa, että totta kai, ”muutonhan ne ottaisivat takasin”. Eihän sitä enää takaisin otettaisi Salin vastaa ja lisää, että ”et sinä poika minua enää äänestä silloin kun saat torpan omaksesi”.

Reen kyydissä istuvalle E. Hellbergille Salin jatkaa torpparien lojaaliudesta sosialismia kohtaan: ”Siinä sen kuulit. Heillä ei ole muita pyrkimyksiä kuin se. Vapaus. He ovat tilapäisiä liittolaisia, eivät muuta.” Hellberg ehdottaa torppien ottamista valtion haltuun ja heidän asioidensa järjestämistä lainsäädännön avulla, mutta Salin epäilee sosialisoinnin tietä, sillä vaarana on, että isännät ja torpparit liittoutuvat sosialisteja vastaan. 

”Kun isännät ovat heidät menettäneet, niin silloin he ovat valmiit vapauttamaan heidät valtiostakin, jolloin he liittoutuvat meitä vastaan yhdessä.” Päälle päätteeksi Salin toteaa, että ”maaorjuus pois, hyötyi kuka hyötyi”, melkein kuin Bernstein konsanaan (”päämäärä ei tarkoita minulle mitään, liike on minulle kaikki kaikessa”).

Sosiaalidemokraatit olivat poistamassa maaorjuutta eli ajamassa torpparien vapautusta ja taistelemassa työväestölle 1900-luvun mittaan monia muitakin oikeuksia ja vapauksia. Nyt näyttää, kuin voitot ja hyödyt valuisivat yksi kerrallaan takaisin isäntien syliin, ja maa olisi jälleen kerran yhdistynyt porvarilliseen eetokseensa, pohjana talonpoikaisuus, tai jollei muu, niin raparperitaivas ja perunamaa, piilopaikka yhteinen.

Jätä kommentti

Filed under Uncategorized

Luokkayhteiskunta

Toimittaja Riikka Kaihovaara kaipaili Facebookissa ajatuksia ja ”analyysia siitä, mihin hallituspuolueiden edustajat pyrkivät. Useimmat ihmiset (varsinkin poliitikot) kuvittelevat tekevänsä oikein ja pyrkivänsä hyvään” – vain keinot vaihtelevat. Pyrkimysten suuri linja on pinnalta katsoen kai melko selvä: tuetaan yrittämistä, mukaan lukien maatalousyrittämistä, ja kuluttavan keskiluokan ostovoiman ylläpitämistä, vähennetään sosiaalisten tulonsiirtojen ja koulutuksen menoja. Politiikan seurauksena köyhien ihmisten, mukaan lukien opiskelijoiden ja lapsiperheiden, asema vaikeutuu. Jos sopeutukset ja niukennukset kasautuvat samalle ihmisille ja samaan aikaan (joudut työttömäksi, sinulla on perhe ja olet asuntovelkainen, opiskelet ja saat lapsen, vanhempasi sairastuvat eivätkä pärjää yksin tai heidän laitoshoitonsa käy liian kalliiksi…), silloin taloudelliset vaikeudet ovat erityisen merkittäviä.

Ideologisesti kolmen suuren hallituspolitiikka tarkoittaa, että Suomesta tulee uudelleen luokkayhteiskunta, jossa yhteiskunnallinen asema periytyy aiempaa useammin (ensimmäinen tällainen jakso alkoi 1990-luvun alun lamasta), sosiaalinen nousu pysähtyy tai kääntyy laskuun. Tämä tapahtuu erityisesti varhaiskasvatuksen, työttömyysturvan ja sosiaalietuuksien heikennysten kerrannaisvaikutuksina sekä korkea-asteen koulutuksen säästöin. Palkkatyöläisten työehdot heikkenevät, heidän toimeentulostaan tulee aiempaa epävarmempaa, koulutukseen ei ehkä ole varaa tai ainakin sen koettu arvo vähenee, joka puolestaan vauhdittaa sukupolvissa eteneviä huono-osaisuuden kierteitä.

Eräs tuntemani yläkoulun opettaja kuvasi hallitusohjelman yhtä yksityiskohtaa minulle näin: ”Voisin aivan hyvin ottaa yhden tai pari teini-ikäistä lisää luokalleni, mutta päiväkotiryhmien kasvattaminen tuntuu kamalalta”. Hän perusteli mielipidettään konkreettisesti sillä työmäärällä, joka erityisesti pienimpien päiväkotilasten perushuoltamiseen (vaippojen vaihdot, pukemiset, syöttämiset jne.) menee. Teini-ikäisten kanssa kyllä pärjää, opettaja sanoi ja lisäsi, että on surullinen siitä, että subjektiivisen päivähoito-oikeuden periaatteesta luovutaan. Monille lapsille päiväkoti on turvapaikka, ainut paikka heidän maailmassaan (!), jossa tarjotaan säännöllisesti ruokaa, perushoivaa, sosiaalista yhdessäoloa ja kasvun kannalta tärkeitä iloa ja virikkeitä. ”Entä, jos koulunkäyntiä säädeltäisiin samaan tapaan vanhempien työmarkkina-aseman mukaan: tänään et pääse äidinkielen tunnille, koska äitisi on työtön.”

Keskustajohtoisen hallituksen politiikka perustuu yrittämisen vapauteen, omistusoikeuteen ja maanpuolustukseen, ja sen juuret ovat historiassa: Suomi on kerrottu maailmankartalle omillaan pärjäävien ja itsenäisten talonpoikien maana, ja tuo henki elää nyt voimakkaana. Työväenliikkeellä ja ihmisten välisellä solidaarisuudella oli hetkensä toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa, ”toisessa tasavallassa”. Talonpoikaisen Suomen oli otettava työväki jollain tavalla huomioon. Enää ei ole. Perussuomalainen europarlamentaarikko Jussi Halla-aho kiteyttää ajan hengen: ”En ole vielä itse lukenut hallitusohjelmaa, mutta vihreät, vasemmisto, Kepa ja opiskelijajärjestöt ovat jo todenneet sen karmeaksi, joten taputan alustavan kiimaisesti käsiäni. Tästä tulee paras hallitus pitkään aikaan, jos vältytään henkilötason tunaroinneilta ja toteutetaan ohjelmaa rohkeasti, piittaamatta opposition, suojatyöläisten ja maailmanparannusjärjestöjen infernaaliseksi yltyvästä ulinasta”.

Lopulta hallitus uskoo, tietysti, että ihmiset pidetään aisoissa väkivallalla. Sanoisin, että niin kauan kuin pidetään.

Jätä kommentti

Filed under Uncategorized

Yliopiston rekrytointivallasta

Yliopistoon palkataan vakiväkeä tarkoin hallinnoidulla prosessilla, jonka tavoitteena on saada töihin ihmiskunnan parhaat voimat. Uusien sääntöjen myötä homma on kuitenkin alkanut muistuttaa lähinnä piirikunnallisia kisoja ainakin maakuntayliopistoissa.

Otetaan kuvitteellinen esimerkki. Asiaa valmistelevassa yliopiston hallintoyksikössä (= yksikkö tai tiedekunta) voi olla vain muutamia professoreja, jotka voivat esteellisyyssäännösten puitteissa osallistua uusien (apulais)professorien värväämiseen.

Heillä on nykyisin mahdollisuus asiaa valmistelevan ryhmän toimivallan puitteissa valita ne hakijat, joiden hakuasiakirjat lähetetään ulkopuolisten tieteellisten asiantuntijoiden arvioitavaksi.

Käytäntö on uusi ja vielä muotoutumassa. Valmisteluryhmä voi esimerkiksi päättää, että vain viiden hakijan paperit viidestätoista pannaan tarkempaan syyniin ja loput jäävät kokonaan arvioimatta ulkopuolisten ja ainakin periaatteessa riippumattomien asiantuntijoiden toimesta.

Siinä missä hakijoilla oli aikaisemmassa käytännössä mahdollisuus päästä arvioiduksi ja saada palautetta työstään, nykyisin he putoavat pois heti alussa. Yleisurheilutermein: ennen hakijat päästettiin matkaan ja pari kolme pääsi maaliin ja palkintosijoille, nyt suurin osa diskataan lähtöviivalla.

Ongelma on seuraavanlainen henkilöstöjohtosääntöjen kirjaus, jota käytetään härskisti ”uhaksi” koettujen hakijoiden ohittamiseksi: ”Valmisteluryhmä voi valita ne hakemukset, jotka lähetetään asiantuntijoille arvioitavaksi.”

Ryhmän vaikutusvaltaisimmat, vihatuimmat ja äänekkäimmät, sekä yleensä myös biologiselta iältään vanhimmat ja usein samalla porukan lapsellisimmat ja kelkastapudonneimmat, saavat nykyjärjestelmässä melkoisen suvereenisti päättää, kenet laskevat ammattikuntakollegakseen.

Kun asiat menevät oikein huonosti, valituksi tulee vielä heitäkin kelvottomampi ja heikompilahjaisempi yksilö, joka joutuu professorilaumassa pahnan pohjimmaiseksi, sillä hänet on tarkoituksella sellaiseksi valittu: kukaan ei saa olla muita parempi eikä onnistua, menestymisestä puhumattakaan. Laumaan ”valitusta” tulee kiitollinen ja nöyrä.

Muun yhteisön tehtäväksi jää laskea vain päiviä ja toivoa, että sabotaasiprofessorit käsittäisivät jäädä eläkkeelle, kun lähtöä ei voi vauhdittaakaan. Tietenkin nimittävä taho, rehtori tai hallitus, voi puuttua peliin, mutta niin se tekee ehkä vain kaikkein räikeimmissä ja mielipuolisimmissa tapauksissa. Yleensä kaikki menee kuitenkin muodollisesti sääntöjen mukaan.

Näin tieteellinen yhteisö uudistaa itseään uudessa yliopistossa, pahimmillaan.

Jätä kommentti

Filed under Uncategorized