”Kuinka se v***u kehtaa?”

”Kuinka se v***u kehtaa?” Jari Tervo. Miksi se saa kirjoittaa tuollaista p****a Yleisradion nettisivulla?! Miksi se saa nimitellä meitä ”luku- ja kirjoitustaidottomiksi vatipäiksi”? Miksi se saa kirjoittaa, vaikka tietää vastauksen itsekin: ”Ei ihmisiä, edes nimimerkkejä, saa noin nimitellä. Oikea muoto kuuluu näin: luku ja kirjotus taidottomat vati päät.” Miksei se pysy ruodussaan? Sehän on romaanikirjailija, jonka pitäisi kirjoittaa sepitettä, viihdyttää ja hauskuttaa. Se on sen tehtävä!

Miksi se silti kehtaa jopa väittää, ettei Suomi olisi vittu sivistysmaa? Että ”käsitys Suomesta sivistysmaana korjautuu pian, kun lukee nettikommentteja. Niissä betoninen tyhmyys lyö kättä uupumattoman moukkamaisuuden kanssa. Tähän on turha vetää Pisa-tuloksia ja maailmalla ylistettyä peruskouluamme todistamaan sivistyksestä. Tämä pitää edelleen paikkansa: Suomi on korkean koulutuksen ja matalan sivistyksen maa.”

Miksi se limaisen niljakas iljettävä lonkero saa MEIDÄN VERONMAKSAJIEN RAHOILLA pilkata ja haukkua MEITÄ SUOMALAISIA näinkin hävyttömällä, anteeksiantamattomalla tavalla? ”Mielessäni on kaikunut viime viikkoina suomalaiskirjailijan viisaus: ”Suomi on kaunis maa, jossa elää vittumainen kansa.”

Miksi Jari? Miksi sinäkin, vaikka minä sinun kirjojasi ostin, minä niitä luin ja minä niistä joskus paljon pidin? Esimerkiksi siitä Koljatista. Sinua saatana elätin. En elätä enää.

Mikseivät nämä kaiken maailman hippikirjailijat, valopäätutkijat ja taiteilijan plantut usko esimerkiksi kansanedustaja Simon Eloa (PS), joka haluaa asiantuntijoiden (esimerkkinään valtiosääntöasiantuntija, professori Kaarlo Tuoria) pysyvän lestissään sotkeutumatta politiikkaan? Miksi he luulevat kuuluvansa niihin, joilla asiantuntemuksensa, taitonsa ja tietonsa lisäksi, tai oikeastaan juuri siksi, on myös julkinen tehtävä kirjoittaa ja sanoa epämukavia, esittää yhteiskuntien ja maailman epäkohtia koskevaa kritiikkiä? Miksi näitä ihmisiä on pesiytynyt rekkalasteittain yliopistoihin, joista heidät pitäisi pystyä pikaisesti puhdistamaan, ja miksi heitä on junavaunuittain apurahaelättien rivistöissä?

Tästä ihmissaastasta kirjoitti aikanaan paljon ranskalaissosiologi Pierre Bourdieu (1931–2002), muun muassa näin virheellisesti: ”Minusta on toivottavaa, että taiteilijat, kirjailijat ja tieteenharjoittajat astuvat ulos norsunluutorneistaan, kollektiivisesti taatun ja kollektiivisesti puolustetun autonomiansa pohjalta, kädessään miekka, kuvaannollinen miekka, teoreettinen miekka, ei poliittisten asemien vuoksi, vaan vaikuttaakseen arvoillaan ja auktoriteetillaan tärkeissä kysymyksissä. Esimerkiksi, kun hallituksen toimenpiteet ovat rasistisia, on tärkeää, että intellektuellit, ranskalaiskirjailija Émile Zolan (1840–1902) tapaan, puuttuvat asiaan käytettävissään olevin keinoin muistuttaakseen meitä niistä yleismaailmallisista arvoista, jotka luonnehtivat heidän työtään. Samoin, kun kansallismieliset liikkeet ilmaantuvat yhteiskuntaan, tai kirjallisuuden, taiteen tai politiikan mikrokosmokseen, on tärkeää, että kirjailijat, taiteilijat ja tutkijat muistuttavat työtään ohjaavista universaaleista arvoista.” (Bourdieu, Pierre, 2002, The Role of Intellectuals Today, Theoria 49 (99), 1-6.)

Yliopisto ja pakolaiskriisi

Budapestissa toimivan Central European Universityn (Keski-Euroopan yliopiston) presidentti ja rehtori John Shattuck kiittää avoimessa kirjeessään yliopistonsa työntekijöitä, jotka ovat auttaneet Syyriasta, Afganistanista, Irakista ja muualta sodan ja hädän keskeltä Budapestiin paenneita ihmisiä. Rehtori kirjoittaa yliopistonsa ”edistävän yhteiskuntaa joka suojelee kaikkien ihmisten elämän arvokkuutta riippumatta heidän oikeudellisesta asemastaan, kansallisuudestaan, rodustaan, etnisestä taustastaan, sukupuolestaan tai uskonnostaan”.

Rehtori muistuttaa yliopiston olleen oikealla asialla jo ennen nykyistä hätätilaa. Yliopisto on osallistunut pakolaisille räätälöityihin tietokone- ja muihin kursseihin sekä suunnitellut pakolaisiksi joutuneille opiskelijoille koulutusohjelmia. Yliopistossa on vierailevia tutkijoita ja asiantuntijoita kriisialueilta. Tämän lisäksi yliopisto etsii nyt vapaaehtoisia tulkkeja, selvittää psykologisen avun mahdollisuuksia, välittää lahjoituksia ja valvoo niiden perillemenoa, järjestää toimintaa pakolaislapsille sekä luonnollisesti organisoi pakolaiskriisistä keskusteluja ja luentoja.

Rehtori on perustanut yliopistoon pakolaisasioiden erityisryhmän (Refugee task force) ja lupaa yliopiston jatkavan pakolaisten humanitaarista ja akateemista avustamista kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Yliopisto turvapaikkana

Internetistä luen uutisen, jonka mukaan Berliinin Humboldt-yliopisto tarjoaa syksystä pakolaisille mahdollisuutta opiskeluun. Etsin yliopiston sivun, jossa asiasta kerrotaan: ”Tulevalla lukukaudella Humboldt-yliopisto kutsuu pakolaisia luennoille ja seminaareihin vierailijaopiskelijoina. Tutustu Saksan korkeakoulujärjestelmään, koe yliopistoelämää ja ole Humboldtin yhteisön jäsen.” Yliopiston järjestää opiskelusta tiedotustilaisuuden 22. päivä syyskuuta ja opastaa yliopisto-opinnoista kiinnostuneita pakolaisia viikoittain koko syyskuun ajan.

Mieleeni palaavat keväiset päivät puolen vuosikymmenen takaa. Kartoitamme yhdessä muuan Ashraf Sahil -nimisen turvapaikanhakijan kanssa hänelle sopivia opiskelumahdollisuuksia. Suomen kielen opinnot ovat tietenkin ensimmäisellä sijalla. Löydämme yliopistosta sopivan kurssin, jolle olisi mahdollista osallistua 100 euron maksusta. Hinnasta yliopisto ei tässäkään tilanteessa tingi. Opetusta ei anneta pro bono. Olen kuitenkin lukenut, että esimerkiksi Yhdysvalloissa ovat jotkut yliopistot tarjonneet suojan pakolaisille. Niinpä ajattelen, että myös täällä yliopisto on turvallinen paikka olla ja opiskella, vaikka tilanne on muuten vaikea.

Piilottajan päiväkirjassa kirjoitan asiasta yleisemminkin: ”Yliopiston pitäisi harkita vapaapaikkoja maahanmuuttajille ja muille köyhille ja vähävaraisille. Ehkä tällainen on mahdollista Tampereen yliopistossa, joka maireasti korostaa yhteiskunnallista suuntautumista tai on puolivirallisesti julistautunut ’kansan yliopistoksi’. Vuodesta 2010 lähtienhän yliopistot ovat lain mukaan aiempaa autonomisempia päättämään asioistaan ilman valtion ohjausta. Jos valtiokirkolla on oma turvapaikkasuosituksensa, miksei riippumattomilla yliopistoilla olisi omaa Yliopisto turvapaikkana -asiakirjaa? Pitäisikö tällainen pykälä saada uuden, ’autonomisen’ yliopiston johtosääntöön? Ainakaan sille ei olisi byrokraattista estettä yliopistojen irrottautuessa valtiosta.”

Yliopisto turvapaikkana on näinä päivinä, ja aina, aiheellinen ja toteuttamiskelpoinen ajatus. Voinko joskus vielä iloita myös suomalaisyliopistojen vaikuttavan tällä tavoin yhteiskunnallisesti, sivistyksellisesti ja humanitaarisesti, Humboldt-yliopiston tapaan?

Koulutettujen tietämättömyys

Irakilaissyntyinen, Tampereella elävä palkittu kirjailija Hassan Blasim (s. 1973) väittää, että Eurooppa on tuhoamassa humanitaarisen ajattelun ja moniarvoisen perinteensä. Esseessään Eurooppalainen muhammad ja koulutettujen tietämättömyys hän kirjoittaa koulutuksesta, joka kasvattaa tietämättömyyteen muusta kuin oman kulttuurin epäluuloista. Blasimin mukaan eurooppalainen koulutus estää monia ymmärtämästä, mitä muualla maailmassa tapahtuu – tai edes omassa maassa.

Blasimin mukaan Eurooppa tuijottaa tällä hetkellä vain itseensä. Se on luonut itselleen lujan rautahäkin, joka pahimmillaan estää arvioimasta ja suhteuttamasta muita ajattelutapoja, kulttuureita ja arvoja omiin perinteisiin, ja näin tukahduttaa vuoropuheluyritykset. ”Sisäänpäin kääntynyt eurooppalainen koulutus tuottaa kirjailijan mukaan ”koulutettujen tietämättömyyttä”.

Esimerkki on suhtautuminen Pohjois-Afrikasta, Lähi-idästä ja Aasian maista tuleviin maahanmuuttajiin, joilta sota, nälkä ja vaino ovat vieneet kaiken. Koulutettujen tietämättömyydellä tulijat leimataan muslimeiksi, vaikka useimmat heistä ”eivät määrittele itseään ensisijaisesti muslimeiksi. He ajattelevat itsensä irakilaisiksi, esimerkiksi, tai marokkolaisiksi tai iranilaisiksi, ja he ovat yllättyneitä, kun koulutetut eurooppalaiset pitävät heitä yhtenä ryhmänä.”

”Koulutettu Eurooppa hyljeksii tällä hetkellä kaikkien niiden eurooppalaisten muhammadien kulttuuria, jotka ovat syntyneet maahanmuuttajaperheisiin vapaassa Euroopassa, mutta jotka elävät saman vapaan Euroopan asettamassa rautahäkissä. Nämä muhammadit varttuvat Euroopassa, ja Euroopan kouluissa he oppivat sen symbolit ja perinteet. Ja kuitenkin heidät leimataan ’muslimin’ vääristyneellä leimalla mediassa ja eurooppalaisessa koulutuksessa. Heidän emokulttuurinsa riisutaan sisällöstään ja jäljelle jää vain pahan muslimin mielikuva: paha muslimi herää ja käy nukkumaan haaveillen vapaan Euroopan tuhoamisesta! Euroopan muhammadit ovat tällä tavoin saarrettuja molemmilta puolin: tietämättömiksi koulutettujen eurooppalaisten ja kouluttamattomien, tässä tapauksessa heidän perheidensä taholta, joiden elämän ovat tuhonneet sodat ja diktatuurit. Perheet eivät ole saaneet mahdollisuutta koulutukseen, jolla ne pystyisivät suojelemaan eurooppalaisia muhammadeja vääristyneiltä mielikuvilta, joita koulutetut eurooppalaiset ovat keksineet.”

Eurooppalaisten muhammadien kulttuurinen ja poliittinen piiritys tarkoittaa paitsi kansallismielisten ja äärioikeistolaisten puolueiden jatkamaa ”vääristyneen ja stereotyyppisen islam-käsityksen levittämistä” myös opetusta: ”Sinä synnyit täällä Euroopassa, jolla on kaikki kauneus, tieto, kirjallisuus ja taiteet, kun puolestaan siellä, mistä sinä olet kotoisin, on vain paha islam”. Jokaisen sivistyneen ihmisen pitäisi kuitenkin Blasimin mukaan oppia muutakin kuin pelkän oman kulttuurinsa ennakko-oletukset. ”Kulttuurinen monimuotoisuus, kuten tiedämme, ei tarkoita vain, että vieraalle annetaan mahdollisuus uskonnollisiin rituaaleihin. Ei, sillä muhammadien, kuten koulutettujen eurooppalaistenkin, täytyy hengittää runoudesta, musiikista, taiteesta, kirjallisuudesta, myyteistä sekä monipuolisten perinteiden runsaudesta rikasta idän kulttuuria.”

Blasim kysyy: ”Ollaanko eurooppalaisia humanitaarisia arvoja nyt uhraamassa Euroopan itsekkyydelle, kun maahanmuuttajat ovat hukkumassa Euroopan lukituilla porteilla? Onko Eurooppa hukkumassa tahalliseen, materialistisen, voittoa tavoittelevan ja julman maailman peittelystä johtuvaan tietämättömyyteen, joka on rakennettu muiden yhteiskuntien halveksunnalle, välinpitämättömyydelle ja väärinymmärrykselle?”

Turun ja Suomen arkkipiispa Kari Mäkinen puhui äskettäin jotakuinkin samoista asioista kuin Hassam Blasim kritisoidessaan Suomessa valittua poliittista linjaa, jonka mukaan sillä ”ei ole niin paljon väliä, mitä muille maailmassa tapahtuu. Pääasia, että me pärjäämme.” Arkkipiispa muistutti eurooppalaisuuteen kuuluvasta kristillisestä perinteestä, joka ei lähde kansallisesta edusta. ”Kirkko on lähetetty maailmaan kaikkia Jumalan luomia ja lunastamia ihmisiä varten, erottelematta ja rajoja piirtämättä.”

Kun arkkipiispa sanoo, että suomalaisen kirkon ”itseymmärrys on vähitellen kehittynyt kansalliskirkosta kansankirkoksi, joka ymmärtää itsensä osana maailmanlaajaa Kristuksen kirkkoa”, kulkee ajatukseni kirkosta takaisin Blasimin arvostelemaan koulutuksen maailmaan. Miten asiat ovat siellä? Niinkö, kuinka Blasim niistä ajattelee, että kysymys on sisäänpäin kääntyneestä tietämättömien koulutuksesta, vai onko kysymys kaikkia ihmisiä varten tarkoitetusta sivistystoiminnasta, ”erottelematta ja rajoja piirtämättä”?

Lukiessani joukkoviestinten ja sosiaalisen median ihmisvihamielisiä lausuntoja tai putsatessani sähköpostiani pahimmista törkeyksistä, alan epäillä Blasimin olevan oikeassa. En kuitenkaan anna periksi, vaan etsin toiveikkaampaa tulkintaa ja rohkaisua ensin arkkipiispan sanoista niitä yleiseksi yhteiskuntamoraaliksi mielessäni muunnellen: ”Kristuksen kirkon on pelkäämättä puolustettava jokaisen Jumalan luoman ja lunastaman ihmisen luovuttamatonta ja ehdotonta arvoa. Aina ja kaikkialla. On väsymättä muistutettava toisia ja itseä: Kristus on se, jonka puhtaasta vedestä Etiopiassa on kysymys; Kristus on se, jonka koulutuksesta Nepalissa puhutaan; Kristus on se, joka tulee Välimeren yli pelastaakseen henkensä.”

Ja sitten erään viisaan lukiolaisen tutkimusaineistoomme sisältyvästä vastauksesta: ”Uuden sukupolven jäsenet ymmärtävät yhä paremmin ja paremmin rikkauden, joka piilee ihmisten moninaisissa kulttuureissa ja erilaisuudessa. Sosiaalinen media ja tottumus ajankohtaiseen tiedonvälitykseen vahvistaa ja solmii niin ystävyyssuhteita kuin poliittisiakin yhteistyöprojekteja, joten maailma myös ”yhtenäistyy” pikku hiljaa suureksi kokonaisuudeksi, jossa välitöntä apua pyritään tarjoamaan aina sitä tarvitsevalle – riippumatta uskonnosta, kulttuuripiiristä, ulkonäöstä tai seksuaalisesta suuntautumisesta.”

Perussuomalainen sivistys (?)

Perussuomalaiset ovat ryhtyneet opinnoille, sivistymään – vaan miten ja millaiseen?

Puolueella on ollut sivistysliittonsa vuodesta 2013, Peruskansan Sivistysliitto ry, jonka puheenjohtajana toimii Lasse Lehtinen ja sihteerinä Riikka Slunga-Poutsalo, perussuomalaisten puoluesihteeri. Sivistysliiton perustama opintokeskus Pekasus aloitti koulutustoimintansa vuoden 2015 alussa rehtorinaan sivistysliiton puheenjohtaja Lehtinen. Se nauttii valtionosuusjärjestelmästä muun vapaan sivistystyön tapaan, vaikkei avustuksen määrä vielä ole kummoinen.

Rehtori Lehtinen on perussuomalaisten puoluehallituksen kokouksessa antanut kansanedustaja Anssi Joutsenlahden mukaan ”pitkän perusteellisen selvityksen asian tiimoilta”. Ollaan Joutsenlahden mukaan ”todellisella tarkoituksella”. Vaan mikä se on, tuo todellinen tarkoitus?

Vihjeen perussuomalaisen sivistyksen todellisesta tarkoituksesta antaa itse rehtori Lehtinen. Perussuomalaisten puoluekokouksessa hän on esittänyt huolensa kuntien päätösvallasta pakolaisten vastaanottamisessa, puolueväeltä raikuvat aplodit saaden: ”Monet kunnat ovat edelleen isänmaallisia eivätkä ole ottaneet pakolaisia”.

Suomessa opintokeskusten toimintaa säädellään lailla vapaasta sivistystyöstä. Lain tarkoituksesta todetaan:

”Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja aktiivista kansalaisuutta tukevaa koulutusta. Vapaana sivistystyönä järjestettävän koulutuksen tavoitteena on edistää ihmisten monipuolista kehittymistä, hyvinvointia sekä kansanvaltaisuuden, moniarvoisuuden, kestävän kehityksen, monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden toteutumista. Vapaassa sivistystyössä korostuu omaehtoinen oppiminen, yhteisöllisyys ja osallisuus.” (Olen lisännyt lainauksen korostukset.)

Kaikilla puolueilla on Suomessa sivistysliittonsa ja opintokeskuksensa, vihdoin siis myös perussuomalaisilla. Miten sivistys sen piirissä määritellään, millaisiin arvoihin ja tarkoitusperiin sitoudutaan? Poikkeavatko ne perussuomalaisen ajatuspaja Suomen perustan tuottamista ajatuksista tai puolueen poliittisista ohjelmista – esimerkiksi maahanmuuttopoliittisesta ohjelmasta, jota on luonnehdittu avoimen rasistiseksi?

Millaista vapaata sivistystyötä opintokeskus Pekasus on Suomeen luomassa, miten kenties muokkaamassa lakiin kirjattua monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden toteutumista? Yrittääkökään se täyttää lain tarkoituksen, vai onko toiminta enemmän ”epäpedagogiikkaa”: halla-aholaisen ”nuivaa”, tai peräti ”välineellistä, militarisoitua, vihanlietsonnan ja vastakkainasettelun kyllästämää”?

Jotta pysyttäisiin asiassa, työmies!

Perussuomalaisten ”työmies” Matti Putkonen julkaisi Facebook-päivityksestäni kolumnin puolueen äänenkannattaja Suomen Uutisissa otsikolla ”Professori Suoranta vaatii perussuomalaisten poistamista Suomen kouluista”. Jotta pysyttäisiin asiassa, julkaisen tässä sekä alkuperäisen päivitykseni että siitä Facebook-sivullani käymäni keskustelun perussuomalaisten kansanedustaja Tiina Elovaaran kanssa.

Juha Suoranta: ”Perussuomalaiset ovat yhteiskunta- ja mediakritiikissään oikeassa väittäessään, että heitä ei kuunnella, ja että heidän ajatuksiaan kritisoidaan muita jyrkemmin. Tämä johtuu siitä, että suomalaista yhteiskuntaa ryhdyttiin toisen maailmansodan jälkeen rakentamaan sekä sisäisen että ulkoisen liennytyksen ja rauhanomaisen rinnakkaiselon hengessä. Sodanjälkeen syntyneet sukupolvet sosiaalistuivat tähän jälleenrakennuksen ilmapiiriin, jossa ei enää ollut tilaa liialle saksalaismyönteisyydelle eikä yltiöisänmaallisuudelle. Perussuomalaisten poliitikkojen piiristä esitetyt rasistiset julkilausumat, natsimielisyyksistä puhumattakaan, eivät ole kuuluneet suomalaisen demokratian pelisääntöihin eivätkä sananvapauden piiriin yli 70 vuoteen. Siksi meistä useimman on niitä hyvin vaikea käsittää saati sulattaa – eikä tietenkään pidäkään. Siksi julkista ja vapaata tiedonvälitystä, ja näin ollen ihmisten mieliä, tulee varjella ja suojella tuhoavilta vaikutuksilta. Sama, mikä tiedonvälitystä, koskee myös peruskoulua ja muuta koulutusjärjestelmää, johon perussuomalaiset ovat jo ulottaneet iljettävät lonkeronsa.”

Tiina Elovaara: ”Hyvä Juha, perussuomalaisena kansanedustajana ja kasvatustieteenopiskelijana sekä opettajansijaisuuksia paljon tehneenä pidän päivityksesi sisältöä huolestuttavana. Minulla ei ole iljettäviä lonkeroita eikä tämän tyyppiset yleistykset puolueestamme ole oikeutettuja, sivistyneenä ihmisenä pyydän ja odotan sinua harkitsemaan lausumiasi.”

Juha Suoranta: ”Hyvä tietää, mutta puolueessasi valitettavasti on huolestuttavan paljon sellaisia lonkeroita. Oletan Sinun tutustuneen puolueesi ohjelmiin? Minua huolestuttaa suunnattomasti, mihin perussuomalaiset puolueena ovat tätä maata viemässä. Voin vain toivoa, että perussuomalaiset poliitikot osattaisiin pitää kaukana Suomen moniarvoisesta, maailmankansalaisuuteen ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin sitoutuneesta koulutuspolitiikasta (ks. https://eperusteet.opintopolku.fi/). En myöskään voi käsittää, miten kasvatustieteiden opiskelija voi olla sellaisessa puolueessa, jonka politiikka perustuu lähtökohtaisesti ihmisten syrjinnälle ja ihmisvihamielisyydelle (ks. https://www.perussuomalaiset.fi/…/ps).”

Tiina Elovaara: ”Nyt olisi hyvä tietää edustaako nämä ajatukset Tampereen Yliopiston professorin vai sinun henkilökohtaista linjaasi?”

Juha Suoranta: ”Tämähän menee kiinnostavaksi. Sallinette arvon kansanedustaja kysyä, yhteiskuntatieteiden alan professorillako ei saisi olla yhteiskunnallisia näkemyksiä? Mielenkiinnolla vastaustanne odottaen.”

Tiina Elovaara: ”Tuo riittikin vastaukseksi. Otitte kantaa siihen että tiettyyn puolueeseen kuuluva ei saisi opiskella yliopistossa tietyllä alalla. Se on kiinnostavaa.”

Juha Suoranta: ”Ollaanpas nyt tarkkoja sanankäytössä arvon kansanedustaja. Ilmaisuni ’en voi käsittää’ ei tarkoita ’ei saisi’. Sen sijaan se kyllä tarkoittaa, etten ymmärrä, miten kasvatuksen maailman perusarvot (mm. kaikkien ihmisten yhdenvertaisuus mihinkään satunnaiseen seikkaan tai ominaisuuteen katsomatta tai muut universalismit) ovat sovitettavissa yhteen perussuomalaisen puolueen ohjelmanjulistusten ja kannanottojen kanssa.”

Tiina Elovaara: ”Kiitän näkemyksistäsi.”

Juha Suoranta: ”Ole hyvä, ja aurinkoista viikonvaihdetta!”

– – –

Tiivistetysti kantani:

En hyväksy rasismia ja natsismia myötäileviä mielipiteitä mediassa, yliopistossa tai koululaitoksessa, kuten en myöskään yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Maahantulija tuo leivän tullessaan

Niin sanottujen maahanmuuttokriitikoiden järkeily jää usein puolitiehen. Jos esimerkiksi muistuttaa, että Ruotsin suurin maahanmuuttajaväestö ovat suomalaiset, ”mamu-kriitikot” vastaavat, että suomalaiset menivät töihin, eivät anomaan turvaa, kuten nykyiset Suomeen pyrkijät. Töihin, turvaan? Eikö kysymys ole paljolti samasta asiasta: toimeen tulemisesta? 

Maahanmuuttokriitikot haluavat pitää myös yllä eroa turvapaikananojien ja työperäisen maahanmuuton välillä. Edellinen halutaan kieltää, jälkimmäinen sallia. Suomen kielen taidotonta maahantulijaa ei ajatella mahdollisuutena, hiomattomana timanttina, joka kouluttautumalla tai muuta reittiä pääsee muutamassa vuodessa mukaan yhteiskuntaan, saa ammatin ja toimeentulon. Hänestä tulee veronmaksaja.
Maahanmuuttokriitikoiden ylläpitämän erottelun yleisempi ongelma kiteytyy vanhaan suomalaiseen sananlaskuun ”lapsi tuo leivän tullessaan”, jos lapsen korvaa maahantulijalla. Suomessa yleisen ajattelutavan mukaan maahanmuuttajat (nimenomaan paperittomat tai turvananojat) vievät resursseja (työpaikat, sosiaalietuudet), kun vaikkapa juuri Ruotsissa on vuosikymmenet ajateltu, että maahantulijat tuovat leivän tullessaan uutena työvoimana.

Kysymyksessä on radikaali maailmankuvallinen ja arvomaailmallinen ero, jolla on ollut myös suuria vaikutuksia naapurikansojen varallisuuteen. Ruotsi on rikas paitsi taloudellisesti myös kulttuurisesti ja sosiaalisesti toisin kuin Suomi. Ruotsi on kehittyvä, Suomi taantuva osa Eurooppaa.